MTV3:n kysely: Yli puolet suomalaisista vastustaa palkka-alea

Yli puolet suomalaisista vastustaa MTV3:n Uutisten kyselyn mukaan palkankorotuksista luopumista kilpailukyvyn ja työllisyystilanteen parantamiseksi.

Työnantajapuolen edustajat ja poliitikot ovat esittäneet julkisuudessa toimia, joissa palkansaajien nykyetuja nipistettäisiin kansantalouden hyväksi.

Think If Laboratoriesin tekemän kyselyn mukaan palkansaajat ovat varsin nihkeitä tinkimään taloudestaan.

Kyselyn mukaan ansiotyössä käyvistä 55 prosenttia ei olisi valmis tyytymään maltillisiin palkankorotuksiin tai luopumaan niistä kokonaan, jotta Suomen kilpailukyky ja työllisyys voitaisiin turvata lähivuosina.

Sen sijaan 37 prosenttia ansiotyössä käyvistä olisi valmis luopumaan palkankorotuksista, jotta Suomen kilpailukyky ja työllisyys tulevaisuudessa voitaisiin turvata.

Vastaajista 9 prosenttia ei osannut sanoa kantaansa.

Se, työskentelikö vastaaja yksityisellä tai julkisella sektorilla, ei selkeästi vaikuttanut palkkakorotuksista luopumiseen. Yksityisellä sektorilla 54 prosenttia ei luopuisi palkankorotuksista. Julkisella sektorilla vastaava luku on 57 prosenttia.

Palkoista voidaan sopia työmarkkinajärjestöjen kesken keskitetysti tai erilaisin alakohtaisin sopimuksin. Näiden lisäksi palkat voidaan sopia yrityskohtaisesti yrityksen palkanmaksukyvyn mukaan. Yksityisellä sektorilla työskentelevistä 726 vastaajasta 56 prosenttia olisi valmis yrityskohtaiseen ratkaisuun. 31 prosenttia vastaajista ei ratkaisuun suostuisi, ja 12 prosenttia ei osaa sanoa kantaansa.

MTV3 Uutisten Think if Laboratoriesilla teettämään kyselyyn vastasi 1874 suomalaista 10.-13. joulukuuta välisenä aikana. Vastaajat ovat iän, sukupuolen ja asuinpaikan suhteen edustava otos täysi-ikäisistä suomalaisista. Tutkimus toteutettiin verkkopaneelissa. Virhemarginaali on suurimmillaan 4 prosenttiyksikköä suuntaansa.

(MTV3)

Katso Anne Forssénin juttu (Kymmenen uutiset 16.12.2012)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.