MTV3:n suosikkijuontaja ensi kertaa vieraana: Linnassa tittelit unohdettiin

Huomenta Suomen juontaja Lauri Karhuvaara on viettänyt ainakin neljä itsenäisyyspäivää Linnassa, mutta tähän saakka Linnaan on menty töihin. Nyt Karhuvaara juhli ensimmäistä kertaa Suomen itsenäisyyttä Linnassa vieraana.

Karhuvaaran mukaan tämä vuosi poikkesikin merkittävästi aiemmista.

- Silloin kun tehdään töitä, niin toimittajat ovat koko ajan Atrium-salissa ja haastattelevat vieraita siellä. Vieraat sen sijaan kulkevat Atrium-salin läpi ennen kuin he kättelevät presidenttiä.

- Kättelyn jälkeen vieraat ohjattiin erilaisiin loosseihin odottamaan kättelyiden päättymistä. Vasta kättelyiden päättymisen jälkeen vieraat pääsivät Linnan muihin tiloihin. Näin ollen ennen kättelyiden päättymistä linnassa oli aika kova tungos, kuvailee Karhuvaara.

"Ihmisiä laidasta laitaan"

Karhuvaaran mukaan Linnassa oli eilen hienostunut, mutta samalla rentoutunut tunnelma.

- Vaikka puhutaan, että koolle kutsutaan vain kansakunnan kerma, niin siellä oli ihmisiä aivan laidasta laitaan. Myös koko ikähaitari oli edustettuna, tänä vuonna oli paljon nuoria ja heidän ohellaan oli tietysti myös veteraaneja. Oli urheilijoita ja taiteilijoita.

- Ehkä tämä juhla teki sen, että ihmiset olivat Linnassa myös tasa-arvoisia. Tittelit voitiin hyvinkin pitkälti unohtaa, Karhuvaara kuvaa.

Vieraan ja toimittajan roolit poikkeavat toisistaan myös siinä, että toimittajien työtehtävät ja tapahtumien raportointi päättyy kello 22:15. Vierailta ei kuitenkaan vaadita vaitioloa loppuillankaan tapahtumista.

(MTV3)

Katso Lauri Karhuvaaran kommentit Linnan juhlista: (Huomenta Suomi 7.12.2010)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.