MTV3:n vaaliohjelmat tavoittivat yli kolme miljoonaa tv-katsojaa

Kokoomuksen Sauli Niinistön valintaan eilen huipentuneet presidentinvaalit kiinnostivat suuresti MTV3-kanavan televisiokatsojia. Uutistoimituksen vaaliohjelmat tavoittivat kaikkiaan noin 3,5 miljoonaa katsojaa.

Myös verkkouutisten rooli oli merkittävä, sillä MTV3:n verkon vaaliuutiset vetivät nettisivuille ennätysmäärän kävijöitä. Viikolla 5 mtv3.fillä oli kaksi miljoonaa eri viikkokävijää. Vaaleihin liittyviä artikkeleita on luettu nettisivuilla viisi miljoonaa kertaa.

Suosituin MTV3-kanavan vaaliohjelmista oli 18. tammikuuta esitetty Presidenttitentti, jonka keskikatsojamäärä oli 806 000.

– Tv:n isojen vaalikeskustelujen aika ei todellakaan ole ohi, saimme kaikille vaaliohjelmille yli puolen miljoonan katsojan keskiarvon ja suuria tenttejä seurasi parhaimmillaan lähes miljoona katsojaa, MTV3:n vaaliohjelmistosta vastaava tuottaja Heikki Piuhola pohtii.

Myös sosiaalinen media seurasi vaalien asetelmaa herkeämättä. Twitterissä vaalitoimitus keräsi kamppailun aikana yli 4000 seuraajan joukon.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.