MTV3 Uutiset täyttää tänään 30 vuotta

MTV:n ensimmäinen uutislähetys, Kymmenen Uutiset, lähetettiin 1.9.1981. Uutislähetysten aloittamista edelsi vuosien tiukka vääntö uutisluvasta.

Vielä uutislähetysten aloittamisen jälkeenkin MTV:n uutis- ja ajankohtaistoimintaa säänneltiin monin tavoin. Esimerkiksi alle 24 tuntia vanhaa tietoa sisältäviä ajankohtaisohjelmia saatiin lähettää vasta vuodesta 1988 alkaen ja vaaliohjelmat saatiin ruutuun vasta vuonna 1991.

Nyt pian 30-vuotias MTV:n Uutiset on kasvanut monimediatoimitukseksi, joka välittää uutisia 24 tuntia vuorokaudessa vuoden jokaisena päivänä niin televisiossa, netissä kuin radiossakin.

Juhlapäivän kunniaksi MTV3 lähettää suoran kaksituntisen gaalalähetyksen tänään kello 20 alkaen. Ohjelmassa nähdään lukuisia mielenkiintoisia vieraita sekä tähtitoimittajien tanssikilpailu. Television lisäksi gaalaa voi seurata Vanhan ylioppilastalon viereen kiinnitetyltä jättinäytöltä.

MTV3 haluaa myös avata uutistoimintaansa juhlavuoden kunniaksi. Käy siis tutustumassa virtuaaliseen uutishuoneeseen, jossa toimittajat ja työntekijät kertovat, kuinka uutinen syntyy.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.