Muikku sisävesien ykkönen

Muikku on edelleen tärkein saaliskala sisävesien ammattikalastajille. Sisäjärviltä saatu kokonaissaalis oli toissa vuonna 5 200 tonnia, josta muikun osuus oli hieman yli puolet eli 2 700 tonnia, ilmenee Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tänään julkistamista tilastoista.

Riista- ja kalataloudentutkimuslaitos on laskenut sisävesien ammattikalastajien vuoden 2002 saaliin arvoksi 6,7 miljoonaa euroa. Muikkusaaliin arvo oli 4,4 miljoonaa euroa. Muikku on silakan jälkeen toiseksi tärkein saaliskala ammattikalastuksessa. Muikkusaalis jäi 70 prosenttiin 1980-luvun huippuvuosista, vaikka saaliit ovat olleet kasvussa viime vuosina erityisesti Vuoksen vesistön alueella. Noin 75 prosenttia toissa vuoden muikkusaaliista pyydettiin troolilla ja talvinuotalla.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.