Muillakin huippuvirkamiehillä ollut ongelmia

Kari Häkämies ei ole ainoa korkea virkamies, joka on joutunut jättämään virkatehtävänsä yksityiselämän ongelmien tai henkilökohtaisten ominaisuuksien vuoksi. 90-luvulla kolme muutakin huippuvirkamiestä joutui urallaan vaikeuksiin.

Kauppa-ja teollisuusministeriön kansliapäällikkö Bror Wahlroos herätti virkauransa aikana kohua -joissakin jopa pelkoa.

Voimakas alkoholinkäyttö ja uhkapelit leimasivat miestä vielä 80-luvulla. Kansliapäällikkö taisteli kuitenkin eroon alkoholista, mutta joutui urallaan vaikeuksiin 90-luvun alussa. Bror Wahlroos siirrettiin ministeriön virkamiesjohdosta muihin tehtäviin vuonna- 92. Ja edelleen ennen aikaiselle eläkkeelle vuonna-93.

Entisten työtovereiden mukaan syynä olivat puutteelliset esimies-ja ihmissuhdetaidot. Ministeriössä Wahlroos sai lisänimen "hänen hirmuisuutensa".

Sosiaali-ja terveysministeriön kansliapäällikkö Heikki S. von Hertzen siirrettiin ministeriön virkamiesjohdosta muihin tehtäviin helmikuussa -94. Hertzen tunnusti julkisesti alkoholiongelmansa ja kirjoitti jopa kirjan raitistumisyrityksistään ja kokemuksistaan myllyhoidossa Kalliolan klinikalla keväällä -93.

Nyt jo edesmennyt valtakunnansovittelija Jorma Reini menetti virkansa tammikuussa -97.

Työministeriö erotti Reinin sen jälkeen kun Helsingin käräjäoikeus oli tuominnut hänet neljän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja vahingonteosta.

Tapahtumat saivat alkunsa perheriidasta, jota selvittelemään hälytettiin poliisipartio.Vastoin kehoituksia Reini ei suostunut siirtymään poliisiautoon vaan uhkaili virkavaltaa.

Työministeriö sai erottamispäätökselleen tukea korkeimmasta hallinto-oikeudesta, jonka mukaan Reini menetti kyseisen illan tapahtumissa sen luottamuksen ja arvostuksen, jota valtakunnansovittelijan viran hoitaminen edellyttää.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 20.05.2003).

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.