Muista sateenvarjo: Sateita on luvassa jälleen

Maan etelä- ja keskiosassa pilvisyys vaihtelee ja iltapäiväkuuroja tulee paikoin, varsinkin lännessä.

Pilvisintä ja sateisinta sää on Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Lapissa pilvisyys lisääntyy ja satelee paikoin.

Päivälämpötila on Uudellamaalla ja kaakossa sisämaassa paikoin lähellä 15, muuten maan etelä- ja keskiosassa 12-14 asteen kieppeillä, pohjoisessa 10 asteen vaiheilla.

– Sateita sieltä tänäänkin tulee, ennen kaikkea pohjoisessa. Etelässä tulee lähinnä kuurosateita. Etelärannikolla on aurinkoisinta, MTV3 Uutisten meteorologi Pekka Pouta sanoi Huomenta Suomen lähetyksessä.

Hänen mukaansa sää saattaa hieman lämmetä loppuviikosta .

(MTV3)

Katsomo-video ei ole saatavilla

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.