Presidentti Niinistöllä erityinen luontosuhde - raahasi kasveja kotiin jo pikkupoikana

Tasavallan presidentti, Sauli Niinistö, puhui läheisestä luontosuhteestaan jo vuonna 2005 julkaistussa teoksessaan Viiden vuoden yksinäisyys.

Eilen Ylen Luonto-Suomi radio-ohjelma sai yllättävän käänteen, kun presidentti Sauli Niinistö soitti lähetykseen. 

Niinistöllä oli kysyttävää palsternakasta. Hän puhui ohjelmassa myös lempikasvistaan valkolehdokista.

10 vuotta sitten julkaistussa teoksessa Niinistö on omistanut kukille ja kasveille oma luvun.

Luvussa nimeltä Kevään kukkaset, Niinistö kertoo, kuinka kasvit kiehtoivat häntä jo lapsuudessa.

Olen lapsesta asti tykännyt kukista ja niiden keräämisestä. Poikasena jo sinivuokon löytäminen oli valtavan riemun hetki. Kun sitten alkoi uskaltautua pihapiiristä kauemmas, aukesi uskomaton kevään maailma. Pienen puron töyräillä kasvoi kiurunkannuksia, käenrieskoja, keltavuokkoja ja kevätesikoita.

Niitä piti tietysti kuskata äitiä ilahduttamaan. Eikä laatu yksin riittänyt – kukkia oli oltava paljon!

Niinistö kertoo kirjassaan, kuinka kasviharrastus jalostui vuosien varttuessa. Maljakkokukkien lisäksi kotiin kannettiin myös istutettavaa.

– Erityisesti mieleeni palaa komea saniaispensas, joka näytti kovin hienolta puron varrella. Oli siinä alle kymmenvuotiaalla työläs homma lähteä lapion kanssa sitä noutamaan ja yrittää säilyttää multapaakkua kotiin asti.

Niinistö kirjoittaa myös varsin tarkkasilmäisesti lempikasvistaan, valkolehdokista.

-- se on hyvin oikukas. Joinain vuosina sitä ei näy lainkaan, sitten se taas ilmestyy. Mutta oikukkuus ei ole sen ainoa kiehtova piirre. Vanha kansa nimitti lehdokkia Kristuksen kärsimyskukaksi. Tarinan mukaan vain lehdokki valvoi Golgatan yössä Kristuksen kanssa, siitä nimi.

– Lehdokki on yön kasvi. Öisin se levittää viettelevää tuoksuaan laajalle. Tyynessä keskikesän hämärässä on silloin huumaa. Se on kukkieni kuningatar ja kuningattarieni kukka.

Presidentin osallistuminen radio-ohjelmaan huomiotiin myös Ruotsissa asti. Dagens Nyheter kertoi presidentin puhelusta ainakin nettisivuillaan.




Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.