Muonionjoesta nousi 40-kiloinen jättilohi - katso kuvat

Mauno Tervakangas koki kalamiehen unelman varhaisena elokuun aamuna Muoniojoen yläjuoksulla Enontekiön Jatunissa. Kelan jarru pärähti ja Mauno tiesi, että nyt on kiinni se iso kala.

– Havahduin kelan jarrun äkäiseen pirinään. Tiesin heti, että nyt on kiinni suuri vonkale. Tartuin vapaan, vene huilasi virrassa jokea alas, kala pyristeli virtaa ylös. Näin herra väkäleuan hyppäävän korkealle komeassa kaaressa, se oli suuri lohi, ahkera kalastaja kuvailee.

Pitkän uurastuksen jälkeen kuningas väsyi ja lähestyi venettä.

– Ensimmäinen nostoyritys epäonnistui, nostokoukku irtosi varresta ja jäi lohen leukaan. Vene huilasi kylän kohdalle ja ponnistelujen kautta vene ohjautui rantaan. Muistin, että rannalla olevassa museoveneessä on atrain, vapaa kädessä pidellen sain haettua sen kouraani. Pistin atraimella ja vedin väsyneen lohen rantaan, väsynyt olin itsekin.

Mauno kertoo tajunneensa vasta silloin lohen suuruuden.

– Punnituksessa lohen painoksi todettiin 39,3 kiloa. En ole liiemmin huudellut saalistani. Sisälmykset, pyrstö ja pää poistettuna kala painoi vielä 32,2 kiloa. Lohen pituus oli 138 cm. Pää ja pyrstö ovat nyt Muoniojoen rannassa olevassa kodassa kuivumassa ja nähtävillä. Kyllä tätä lohta alkoi jo ikä painaa kun sillä ei ollut yhtään hammastakaan.

Tornionjoen lohipadosta nostettiin vuonna 1904 peräti 43 kiloa painanut Suomen ennätyskala. Muonionjoesta ei ole tiettävästi saatu Mauno Tervakankaan 39,3 kiloa painanutta suurempaa lohta. Saalistilastojen mukaan Tornion- ja Muonionjoella tämän kesän suurimmat lohet ovat painaneet alle 20 kiloa. Vanhimmat tutkitut lohet ovat olleet 13-vuotiaita.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.