Museovirasto: Kemijärven tehdasta ei tiukkaan suojeluun

Museovirasto ei suosita Kemijärven tehtaan suojelua rakennussuojelulailla. Sen mukaan Kemijärven entisen sellutehtaan rakennusten ja alueiden kulttuurihistoriallisia piirteitä voidaan vaalia parhaiten, kun niitä hyödynnetään uusiin käyttötarkoituksiin, esimerkiksi suunnitellun liimapuutehtaan käyttöön.

Museovirasto antoi ennakkolausunnon sellutehtaan suojelusta Lapin ympäristökeskukselle tänään. Kemijärven sellutehtaan suojelua maa-alueineen, rakennuksineen ja laitteineen haki Paperiliiton kemijärveläinen ammattiosasto.

Museoviraston mukaan osalla Kemijärven sellutehtaaseen kuuluneista rakennuksista on kulttuurihistoriallista arvoa. Merkitystä on muun muassa konttorin ja ruokalan huonejaolla sekä kiinteällä sisustuksella. Museovirasto kuitenkin esittää, että Kemijärven kaupunki harkitsisi suojelua omalla kaavoituksellaan.

Rakennussuojelulaki on järein suojelumuoto. Kaavoitus on yleisin tapa suojella arvokkaita kohteita.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.