Muutostyöilmoitus vähentänyt remonttikiistoja

Muutostyöilmoitukset ovat vähentäneet osakkaiden ja taloyhtiöiden välisiä kiistoja muun muassa kosteusvaurioiden selvittämisessä.

Kolme vuotta voimassa ollut asunto-osakeyhtiölaki velvoittaa osakkaan tekemään kirjallisen ilmoituksen muutostöistä, joilla on vaikutusta muihin huoneistoihin tai talon rakenteisiin.

– Pahimmassa tapauksessa iso vesivahinko on voinut aiheuttaa useamman asunnon kosteuttamisen, eli kymmeniä tuhansia euroja. Laajin vahinko, mistä olen kuullut, on 150 000 euroa, jonka väärin asennettu astianpesukone aiheutti, sanoo Isännöntiliiton lakiasiantuntija Marina Furuhjelm.

Lähes kaikista omistusasuntoihin tehtävistä remonteista on lain mukaan tehtävä selvitys myös taloyhtiölle.

– Ilman ilmoitusta voi tapetoida ja maalata. Astianpesukoneen voi myös asentaa, mikäli huoneistossa on kaikki kytkennät valmiina, sanoo Furuhjelm.

Taloyhtiön velvollisuutena on valvoa, että remonttijälki on hyvän rakennustavan mukaista.

Lakimies Essi Aunola Helsingin Seudun Isännöitsijät Oy:sta sanoo, että omistusasuntoihin tehdään nykyään yhä isompia remontteja.

– Muutostyöt ovat yleistyneet viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Elintason nousu on mahdollistanut sen, että moni tekee isompiakin remontteja omaan lukuun.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.