Myös lisäeläkkeen säästäjät pidetään kauemmin työssä

Hallitus aikoo pitää myös vapaaehtoista lisäeläkettä itselleen maksavat nykyistä kauemmin työssä. Nyt vakuutusmaksuja saa vähentää verotuksessa, jos eläkkeelle lähtee aikaisintaan 62 vuoden iässä. Tätä ikärajaa ollaan nostamassa 65 vuoteen.

Toistaiseksi ei tiedetä, miten ikärajan nosto mahdollisesti vaikuttaa jo olemassa oleviin vakuutussopimuksiin. Eli voiko lisäeläkettä itselleen parhaillaan säästävä jäädä eläkkeelle 62 vuoden iässä ja samalla pitää vakuutusmaksuihin liittyvän veroedun?

-Sitä ei vielä tiedetä. Emme tiedä, onko sitä linjattu hallituksessakaan, johtaja Timo Silvola Finanssialan keskusliitosta sanoi.

Silvolan mukaan lähtökohtana pitäisi tietysti olla, että nykyisiin vakuutussopimuksiin ei tarvitsisi tehdä muutoksia.

Vapaaehtoisiin eläkevakuutuksiin puututtiin edellisen kerran vuonna 2004. Vakuutusmaksut alettiin vähentää ensisijaisesti pääomatulosta. Vakuutusmaksujen verovähennykseen oikeuttavaa eläkeikärajaa nostettiin 60 vuodesta 62 vuoteen.

Kiistely eduskunnassa vuonna keskittyi paljolti siihen, voidaanko lähellä oletettua eläkeikää olevien asemaa huonontaa. Hallituksen ehdottaman yhden vuoden siirtymäajan tilalle tuli lopulta viiden vuoden siirtymäaika.

Hämminki asian ympärillä heijastui myös lisäeläkkeiden myyntiin. Kun yksityisiä eläkevakuutuksia myytiin vuonna 2003 yli 90000, määrä romahti seuraavana vuonna puoleen. Viime vuonna uusia sopimuksia tehtiin noin 74000.

Silvola ei ryhdy ennakoimaan, miten hallituksen aikeet vaikuttavat kuluttajien luottamukseen ja vapaaehtoisten eläkkeiden kysyntään.

-Sitä on vaikea sanoa, kun yksityiskohdat eivät ole tiedossa.

(MTV3-STT)

Katso Elisan Tikkasen juttu (Seitsemän uutiset 25.2.2009)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.