Myös ravintolaruoan tiedot kerrottava kenties kohta tarkemmin

Ravintolat ja kaupat voivat vastaisuudessa joutua antamaan nykyistä tarkempaa tietoa pakkaamattomista ruoista. Nyt esimerkiksi elintarvikkeen ainesosia ei tarvitse aktiivisesti ilmoittaa kuluttajalle.

– Yleinen käytäntö kuitenkin on jo, että kuluttajan kysyessä pääraaka-aineista ja yliherkkyyttä aiheuttavista ainesosista ne yleensä kyetään kertomaan. Toimijan velvollisuus on tuntea valmistamansa tuotteet, sanoo ylitarkastaja Tuulikki Lehto Elintarviketurvallisuusvirasto Evirasta.

Maa- ja metsätalousministeriö valmistelee parhaillaan kansallista säädöstä, joka koskee pakkaamattomista elintarvikkeista annettavia tietoja. EU vaatii vain, että tiedot tietyistä allergiaa aiheuttavista aineista ilmoitetaan.

Optimistinen tavoite on, että ministeriön ehdotus lähtisi lausuntokierrokselle vielä tämän vuoden aikana. Asia on kuitenkin mutkikas, sillä huomioitavana on kuluttajien lisäksi iso joukko alan toimijoita tuotannosta alkaen, huomauttaa lainsäädäntöneuvos Anne Haikonen ministeriöstä.

– Emme saa luoda hallinnollista taakkaa, jotta esimerkiksi hinnat eivät nouse kohtuuttomasti. Kuluttajat haluavat tietoa, mutta siitä ei olla valmiita maksamaan.

Pienet ravintolat huolestuivat

Ministeriön teettämän kyselyn mukaan kuluttajat haluavat tietää pakkaamattomista tuotteista erityisesti alkuperämaan, päiväysmerkinnät ja ainesosat. Noin kolmasosa vastaajista kaipaa tietoa esimerkiksi valmistajasta tai maahantuojasta, valmistus- ja säilytysohjeista sekä lisäaineista.

Muun muassa Matkailu- ja ravintolapalvelut Marassa ollaan huolestuneita elintarvikemerkintöjen mahdollisesta laajenemisesta. Järjestön mukaan tiukat lisävaatimukset voisivat vaikeuttaa pienten yritysten toimintaa.

Varatoimitusjohtaja Veli-Matti Aittoniemen mielestä lisävaatimukset eivät välttämättä olisi kuluttajankaan etu, sillä ne voisivat kutistaa ravintoloiden annosvaihtoehtoja ja lisätä valmiiden aterioiden käyttöä.

– Ravintoloissa hyväksytään allergeenien, pääasiallisten ainesosien ja lihan alkuperän ilmoittaminen, hän toteaa.

Haikonen ei osaa vielä sanoa, miten pitkälti kuluttajien vastaukset huomioidaan säädöksen valmistelussa. Lopputuloksen on oltava hallittavissa myös valvonnan kannalta, ministeriöstä muistutetaan.

(MTV3 – STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.