Myös Suomessa epäilyjä epilepsialääkkeen aiheuttamista sikiövaurioista

Epilepsian hoitoon tarkoitetun valproaatti-lääkkeen haitat ovat tiedossa Suomessa, sanoo lääkealaa valvovan Fimean Lääketurva- ja informaatioyksikön päällikkö Liisa Näveri.

Näverin mukaan Fimean haittavaikutusrekisteriin on tullut kymmenkunta ilmoitusta tapauksista, joissa lääkkeen epäillään aiheuttaneen haittaa sikiölle. Näistä parissa epäiltiin epämuodostumia.

– Kyse on kuitenkin epäilyistä eli ei voida olla varmoja, onko juuri kyseinen lääke niiden takana, Näveri huomauttaa.

Näverin mukaan on kuitenkin olemassa paljon tutkimustietoa siitä, että lääke todella lisää kehityshäiriöiden vaaraa. Lääkettä käytetään epilepsian lisäksi myös esimerkiksi kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoidossa.

– Tutkimuksista selviää, että jopa 30-40 prosentilla esikouluikäisistä lapsista oli jonkinlaisia kehitysongelmia, jos heidän äitinsä olivat käyttäneet lääkettä, Näveri sanoo.

Terveysviranomaiset kertoivat vastikään, että Ranskassa naisten käyttämä epilepsialääke on aiheuttanut noin 425-450 lapselle synnynnäisiä vikoja. Syntymättömät vauvat olivat altistuneet valproaatti-lääkkeelle vuosina 2006-2014.

Pari vuotta sitten julkaistussa raportissa kaikkia Euroopan maita kehotettiin arvioimaan uudelleen valproaatin määräämisperusteet riskien minimoimiseksi. Tuolloin myös Suomessa täsmennettiin lääkeohjeistusta.

Fimean mukaan valproaattia tulee käyttää tytöillä ja hedelmällisessä iässä tai raskaana olevilla naisilla vain, jos muut hoidot eivät ole tehokkaita tai sopivia.

 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.