Myös Suomessa haettiin korvauksia Vioxxista

Texasissa Yhdysvalloissa tuomioistuin määräsi lääkeyhtiön äskettäin maksamaan miljoonakorvauksen kuolleen miehen leskelle, sillä yhtiö ei ollut kertonut Vioxxin lisäävän sydän- ja aivoinfarktin vaaraa.

Myös Suomessa on haettu korvauksia Vioxx-tulehduskipulääkkeestä. Vioxx kuuluu niin sanotun koksibiryhmän lääkkeisiin, joista on tehty Suomessa reilut parikymmentä korvausvaatimusta, kertoi Lääkevahinkovakuutuspoolin korvauspäällikkö Reima Palonen.

Suurin osa niistä koskee Merck-lääkeyhtiön Vioxxia, mutta myös muista samaan ryhmään kuuluvista lääkkeistä on vaadittu korvauksia.

Texasissa Yhdysvalloissa tuomioistuin määräsi lääkeyhtiön äskettäin maksamaan korvauksia vuonna 2001 kuolleen miehen leskelle. Korvaussumma oli yli 250 miljoonaa dollaria eli reilut 205 miljoonaa euroa. Yhtiötä syytettiin siitä, ettei se ollut kertonut Vioxxin lisäävän sydän- ja aivoinfarktien vaaraa.

Myös Suomessa haetaan korvauksia sen vuoksi, että lääkkeen käyttäjällä on ollut sydän- tai aivoinfarkti, Palonen kertoo. Ongelmana hänen mukaansa on se, ettei tiedetä, onko infarkti tullut käytön vuoksi vai ei.

-Sydän- ja aivoinfarktit eivät ole mitenkään harvinaisia, Palonen sanoo.

Lääkevahinkojen korvausasioita hoitaa kolmen vakuutusyhtiön muodostama Lääkevahinkovakuutuspooli. Se käsittelee vahingot ja maksaa korvaukset. Vakuutuksenottajana on Suomen Lääkevahinkokorvausosuuskunta. Vakuutuksen piiriin kuuluvat lääkkeet, joiden valmistaja, maahantuoja tai markkinoija on osuuskunnan jäsen. Lääkevahinkovakuutus on ollut voimassa vuodesta 1984.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.