Mainos

Myrsky rantautui Etelä-Suomeen

Poikkeuksellisen voimakas kesämyrsky on rantautunut Suomeen.

Myrskyn keskus oli kello 18 maissa Hangon kohdalla, missä tuulet tuiversivat jopa 20 metriä sekunnissa. Puuskissa tuulten voimakkuus on tätäkin voimakkaampi.

Rannikolta sisämaahan edetessään myrsky heikkenee, mutta se voi haitata juhannuksen menoliikennettä.

– Iltakuuden ja iltayhdeksän välillä voimakkaita tuulia leviää paitsi merialueille myös etelärannikolle ja ehkä sisämaahankin, sanoo MTV3:n ja Forecan meteorologi Liisa Rintaniemi.

Merivartiosto varoittaa veneilijöitä tuulesta ja voimakkaasta aallokosta Suomenlahdella. Merivartioston mukaan vesille lähtemistä on syytä lykätä, kunnes myrsky on mennyt ohi. Jos vesille kuitenkin on pakko lähteä, kannattaa valita suojaisa reitti ja muistaa pelastusliivit.

Varsinaisia myrskytuulia eli yli 20 metriä sekunnissa mitataan vain merialueilla. Maa-alueilla tuuli saattaa yltyä puuskissa myrskyisäksi ja aiheuttaa pieniä vahinkojakin Etelä-Suomessa.

Myrsky liikkuu nopeasti pohjoiseen jo tämän illan aikana.

– Sateet ovat levinneet suureen osaan Etelä- ja Länsi-Suomea. Illan ja yön aikana ne kulkevat länsirannikon suuntaisesti pohjoiseen. Huomenna matalapaine sateineen on jo Lapin yllä.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.