Myrskyn jälkiä: Tulvivia katuja ja katkenneita puita – lähetä kuvasi!

Ukkosmyrskyt ovat kaataneet puita, katkoneet sähköjä ja aiheuttaneet vesivahinkoja eri puolilla Suomea.

STT:n mukaan esimerkiksi Oulussa ukkoskuuro on aiheuttanut useita vesivahinkoja. Rankka sade on tukkinut kaupungin viemäreitä ja nostanut vettä kaduille.

Ukkosen aiheuttamia sähkökatkoksia on ollut etenkin Hämeessä, Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa. Pisimmillään viat ovat kestäneet noin 6-8 tuntia.

MTV3 Uutiset julkaisee myös lukijoiden kuvia myrskytuhoista. Voit lähettää kuvia sähköpostilla osoitteeseen kuvat@mtv3.fi tai puhelimella numeroon 16316.

Lähettäessäsi kuvan tai videon julkaistavaksi myönnät MTV Medialle kaikki oikeudet kuvaan tai videoon, edelleenluovutusoikeus mukaan lukien. Kuvan lähettäjä vastaa siitä, että hänellä on oikeus myöntää edellä mainitut oikeudet MTV Medialle.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.