TV-Opas

Myrskypuuskat katkoneet sähköjä – tuuli heikkenee yöllä

Länsirannikolla on illan aikana myrskypuuskia. Yöksi ne kuitenkin heikkenevät, kertoo MTV:n meteorologi Mette Mannonen.

– Etelässä ja lännessä voi olla yön aikana silti voimakkaita puuskia. Myrskypuuskiksi ne eivät kuitenkaan todennäköisesti voimistu enää.

Ilmatieteen laitos on antanut Selkämerelle ja Ahvenanmerelle myrskyvaroituksen illaksi. Tuulen nopeus on näillä alueilla yli 21 metriä sekunnissa.

Myrskypuuskat ovat aiheuttaneet myös sähkökatkoja. Fortumin häiriökartan mukaan Satakunnassa ja Lounais-Suomessa oli kahdeksan aikaan illalla reilut 4 000 kotitaloutta ilman sähköä.

Toistaiseksi Eino- tai Seija-myrskyn kaltaisia puhureita ei ennusteta, mutta myös huomenna tuulee kovaa.

– Huomenna eteläisillä merialueilla tuulee kovaa, Mannonen kertoo.

Lisäksi maan keskivaiheilla ajokeli voi muuttua huonoksi illalla ja yöllä. Mannosen mukaan maan keski- ja pohjoisosissa ajokeli on huono tai muuttuu huonoksi yöllä ja aamulla lumi- ja räntäsateiden takia.

– Nyt maan keskivaiheilla sataa vettä, mutta sateet muuttuvat lumisemmiksi yön aikana. Tienpinnat voivat paikoin jäätyä. Lämpötila pysyy lähellä nollaa, arvioi Mette Mannonen.

Liikennevirastosta kerrotaan, että joulun menoliikenne on ollut tänään rauhallista.

 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.