Myrskytuuli riepottelee Etelä- ja Itä-Suomea

Kovat tuulet ovat kaataneet puita, katkoneet sähköjä ja irrottaneet kattopeltejä eri puolilla Suomea. Sähköt ovat edelleen poikki noin 25 000 taloudessa.

Raju myrskytuuli on riepotellut tänään Etelä- ja Itä-Suomea. Sähköjä on ollut poikki, laivavuoroja on peruttu ja tuuli on irrottanut kattopeltejä, veneitä ja laitureita sekä kaatanut puita.

Sähköt olivat illalla poikki vielä noin 25 000 taloudessa lähinnä Hämeessä, Savossa ja Pohjois-Karjalassa. Päivän mittaan sähkökatkoista kärsi eri puolilla Suomea arviolta noin 50 000 taloutta, mutta iltaan mennessä sähköt oli saatu toimimaan suurimmassa osassa vikapaikoista.

Merivartioston mukaan tuuli on puhaltanut Suomenlahdella monin paikoin myrskylukemissa eli yli 21 metriä sekunnissa. Ilmatieteen laitos on antanut myrskyvaroituksen Suomenlahdelle ja Pohjois-Itämerelle sekä Ahvenanmerelle ja Saaristomerelle.

Helsingin ja Tallinnan väliä kulkevat pika-alukset ovat pysyneet maissa. Tallink ja Silja Line ovat peruneet kaikki tämänpäiväiset katamaraanimatkat. Silja Opera -risteilyalus jäi eilen illalla huonon sään vuoksi Pietarin satamaan. Opera pääsi matkaan aamulla, ja saapui Helsinkiin iltakahdeksalta. Aikataulun mukaan aluksen olisi pitänyt olla Suomessa jo kymmeneltä aamulla.

Myös Viking Linen liikenteessä oli viivästymisiä. Rosellan päivälähtöä lukuun ottamatta kaikki reitit kuitenkin liikennöitiin. Finnairin lentoihin myrsky ei vaikuttanut.

Helsingissä raitiovaunuliikenne oli aamupäivällä Hämeentiellä tovin poikki, kun tuuli pudotti katuvalojohdot alas. Tuuli myös kaatoi puita teille ja autojen päälle. Vakavia henkilövahinkoja ei kuitenkaan ole tullut viranomaisten tietoon.

Itämeren aallokko korkealla

Syysmyrsky on pitänyt Itämeren aallokon korkeana harvinaisen pitkän ajan. Merentutkimuslaitoksesta ennustetaan, että aallokko laskee huomiseen mennessä.

Pohjoisella Itämerellä merkitsevä aallonkorkeus eli silmin arvioitu aallokon keskikorkeus heilahteli vuorokauden ajan 4,7 metrin ja 5,6 metrin lukemissa. Korkein yksittäinen aalto kipusi 10 metrin paikkeille.

- Välillä aallokko nousi, sitten se laski ja nousi vielä kerran ennen laantumistaan, kuvaili erikoistutkija Kimmo Kahma epätavallista tilastokäyrää.

Kaikki yli neljän metrin aallokot ovat Kahman mukaan mainitsemisen arvoisia, mutta korkeimpiin Itämerellä mitattuihin lukemiin ei nyt ylletty.

Joulukuun 22. päivänä vuonna 2004 pohjoisella Itämerellä merkitsevä aallonkorkeus kasvoi Rafael-myrskyn aikana 7,7 metriin. Suurin yksittäinen aalto oli tällöin 14 metriä.

(MTV3-STT)

(Kymmenen uutiset 15.11.2005)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.