Näin 800 euron perustulomalli voisi vaikuttaa turvapaikanhakijoihin

Keskustelupalstat kuumenivat virheellisestä uutisesta, jonka mukaan Kela suunnittelee ottavansa käyttöön 800 euron kuukausittaisen perustulon. Tiedon pelätään välittävän vääränlaista viestiä turvapaikanhakijoille.

Kelan mukaan vasta esiselvitysvaiheessa oleva perustulokokeilu ei välttämättä vaikuta suuresti turvapaikanhakijoiden taloudelliseen tilanteeseen.

– Kelan tutkimusryhmän tehtävänä on selvittää lainsäädännölliset reunaehdot, Suomen kansainväliset sitoumukset sekä EU:n ja kansallinen lainsäädäntö ja myöskin pohtia, milloin Suomessa asuva tulee oikeutetuksi perustuloon ja millä ehdoilla tämä oikeus menetetään, Kelan tutkimusosaston professori Olli Kangas selventää.

Professorin mielestä kokeiluun osallistuvien määrää pitää pohtia jo etukäteen. Selvitysryhmän juristit miettivät, millä edellytyksillä etuuden piiriin voidaan päästä ja milloin etuus menetettäisiin esimerkiksi ulkomaille muuton vuoksi. 

– Jos ajatellaan, että kokeilu toteutetaan paikallisesti jossakin pienessä kunnassa, sieltä ei juurikaan valikoidu maahanmuuttajia kokeilun piiriin. Jos kokeilua päätetään laajentaa koko maahan, tilanne muuttuu ja keskustelu maahanmuuttajista ja kantaväestöstä aktualisoituu, Kangas kertoo.

Kelan tutkimusryhmä tekee hallitukselle esityksen perustulomallista ja koeasetelmista.

Tämän jälkeen poliitikot tekevät päätöksen siitä, missä muodossa perustuloa kokeillaan vuosina 2017-2018. Kankaan mukaan perustulokokeilun piiriin ei todennäköisesti valikoituisi maahanmuuttajia.

Kelan työryhmä jättää perustulokokeilun selvityksestä esiraportin hallitukselle 30. maaliskuuta 2016. Loppuraportin määräpäivä on 15. marraskuuta 2016. 

– Meidän tehtävänämme on suunnitella sellaiset luotettava asetelma ja mallit, joiden kokeilulla saadaan luotettavaa tietoa. Poliitikot aikanaan päättävät, miten ja millä mallilla ja summilla lähdetään eteenpäin. 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.