Näin Autoliitto vastaa Räsäsen promillerajaehdotukseen

Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen ei innostu sisäministeri Päivi Räsäsen ehdotuksesta laskea promillerajaa.

Räsänen on muun muassa ehdottanut, että ajoneuvon kuljettaminen tehtäisiin rangaistavaksi jo 0,2 promillen päihtymistilassa, mutta kevyemmällä rangaistuskäytännöllä, esimerkiksi määräämällä rikesakko.

Nieminen on huolissaan siitä, riittäisivätkö poliisin resurssit valvoa kaikkia rattijuoppoja, jos Räsäsen ehdotus toteutuisi.

- Tässä on sellainen ongelma, että kun katsotaan liikenneonnettomuuksia, niin yleensä nämä, jotka ovat nauttineet alle 0,5 niin heillä ei ole merkitystä näissä vakavissa onnettomuuksissa. Haasteeksi tulee tietysti se, että jos tulee valtavasti lisää rangaistavia ja seurantaa tähän joukkoon, joka ei nyt aiheuta ongelmia, niin onko se sitten pois siitä joukosta, joka on se todellinen ongelmaryhmä, Nieminen miettii.

Nieminen on kuitenkin Räsäsen kanssa samaa mieltä siitä, ettei autoillessa tulisi juoda ollenkaan alkoholia. 

- Tämä on ihan oikea linja sinänsä. Eri asia on sitten, että pitäisikö siitä antaa rangaistuksia, jos se ei kuitenkaan näy onnettomuustilastoissa ja sitä kautta ole yleisvaarallinen teko.

Niemisen mukaan todellinen ongelma ovat rattijuopot, jotka ajavat yli 1,2 promillen humalassa.

- Siinä vaiheessa, kun ihminen lähtee ajamaan, niin sillä rangaistuksella ei ole enää mitään merkitystä. Siinä on jo järjen valo sammunut kokonaan ennen sitä ratkaisua, että autoa käydään ajamaan sellaisessa kunnossa.

Räsäsen ehdotuksessa lievistä rattijuopumuksista saisi lievän rangaistuksen. Niemisen mielestä lievien sakkorangaistusten riskinä on, että koko rattijuopumusteon moitittavuus kärsii inflaation.

- Sen sijaan miettisin ehkä sitä, miten nykyisessä rattijuopumusjärjestelmässä näitä rangaistusasteikkoja sovelletaan ja minkälaisia seuraamuksia niistä tulee. Harvoin käytetään asteikkojen yläpäitä tai annetaan niin ankaria rangaistuksia kuin laki antaisi mahdollisuuden.


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.