Näin ehkäiset tulipalon kotonasi

Kynttilät, sähkölaitteet ja keittiöpuuhat altistavat tänäkin jouluna koteja tulipaloille. Viime vuosina joulun aikaan Suomessa on syttynyt päivittäin noin 34 tulipaloa. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö muistuttaa, miten tulipaloriskiä voi pienentää:

Kynttilät

Kynttilää ei saa ikinä jättää yksin palamaan, vaan viimeinen huoneesta lähtijä sammuttaa sen. Kynttilää ei pidä myöskään jättää yksin lapsen tai lemmikkieläimen kanssa, vaan aikuisen tulee valvoa sitä, sanoo MTV3:n Huomenta Suomessa vieraillut Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön viestintäpäällikkö Helena Grönstrand. Kynttilän ympärillä tai yläpuolella ei tule myöskään olla syttyvää materiaalia.

Kinkun paisto ja muut keittiöpuuhat

Kinkkua ei saa jättää yksin paistumaan uuniin. Spekin mukaan vielä paistoa riskialttiimpaa on se, kun liedellä aletaan valmistaa kinkunpaistoliemestä kastiketta. Lieden ympäristö tulee tällöin pitää puhtaana, jottei liedelle joudu palavaa materiaalia.

Keittiössä käden ulottuvilla tulee olla sammutuspeite. Myös käsisammutin olisi hyvä olla joka kodissa.

Sähkölaitteet

Sähkölaitteista syttyy vuosittain paljon tulipaloja. Sähkölaitteet ovat Grönstrandin mukaan riskialttiita, koska niitä ei huolleta ajallaan tai käyttöohjeita ei noudateta. Joissain laitteissa voi myös itsessään olla vikoja.

– En sanoisi, että sähkölaitteiden turvallisuustaso olisi parantunut viime vuosina, sillä meillä syttyy yhä paljon sähkölaitepaloja.

Palovaroittimet kuntoon

Palovaroittimien kunto tulee tarkastaa. Lain mukaan palovaroitin tulee olla jokaisessa asuinkerroksessa jokaista alkavaa 60 neliömetriä kohden. Spek puolestaan suosittelee, että jokaisessa makuuhuoneessa ja poistumisreittien varrella on oma varoitin - lisäksi omakotitaloissa portaiden yläpäässä olisi hyvä olla oma varoitin.

Katso Helena Grönstrandin haastattelu: (Huomenta Suomi 23.12.2010)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.