Näin kokoomusväki rankkasi ministerinsä – Stubbille historiallisen laimeat arviot

Kokoomuksen kenttäväen mielestä elinkeinoministeri Jan Vapaavuori on onnistunut puolueen ministereistä parhaiten. Pääministeri Alexander Stubb saa omiltaan harvinaisen nihkeät arviot, ja sosiaali- ja terveysministeri Laura Rädyn oma väki arvioi onnistuneen heikoiten. 


MTV Uutiset kysyi kokoomuksen piirihallitusten jäseniltä, kuinka hyvin puolueen omat ministerit ovat tehtävissään onnistuneet. Parhaat arviot sai elinkeinoministeri Jan Vapaavuori, jonka peräti 97 prosenttia vastaajista katsoi onnistuneen tehtävässään hyvin.

– Hän on ollut hyvin dynaaminen ja johdonmukainen työssään, arvioi Uudenmaan piirin varapuheenjohtaja Anna Helin.

– Vuorovaikutus kansaistenkin suuntaan ollut hyvin avointa, välillä vähän raakaakin. Mutta se on ollut ehkä juuri se, mitä on kaivattukin, puhutaan asioista oikeilla nimillä.

Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpon katsoo onnistuneen tehtävässään 91 prosenttia vastaajista.

Myös liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko saa kehuja, hänen katsoo onnistuneen tehtävässään hyvin 84 prosenttia vastanneista.

– Vapaavuori on ihan ehdottomasti ollut ykkönen, sanoo  Kainuun piirin varapuheenjohtaja Jaakko Kyllönen.

– Risikon ansioita olen arvioinut myös myönteisesti ja katsonut hänen tekemisiään varsinkin tässä sote-asiassa ja sitten tietenkin pääministeri Stubb tulee perässä siinä totta kai.

Stubbille kritiikkiä ja ymmärrystä

On äärimmäisen harvinaista, että tärkeimmässä ministerinpestissä istuva puolueen puheenjohtaja saa keskinkertaiset arviot omiltaan.

Kyselyyn vastanneista kokoomuksen piirihallitusten jäsenistä 69 prosenttia katsoo Stubbin onnistuneen pääministerin tehtävässä hyvin.

– Kun ruvettiin tuota ministeritiimiä kokoamaan, niin en minä ministeritiimiä kokoa kuin jääkiekkojoukkuetta, vaikka itsekin jääkiekkomies olen. Siinä tuli selvästi esiin, että ei sitä näkemystä riittänyt sitten laajemmin, sanoo Jaakko Kyllönen.

Kyllönen katsoo, että Itä- ja Pohjois-Suomen olisi pitänyt saada ministeri.

– Liikaa katsotaan Töölön näkökohdista näitä asioita.

Stubbille riittää ymmärrystä, vaikka arvosanat eivät huikeita olekaan.

– Se oli aika vaikea tilanne mihin hänet laitettiin. Mutta hyvinhän hän on hoitanut sen, sanoo Nea Lehmussaari, Pirkanmaan piirin varapuheenjohtaja.

Enemmistö kokoomuslaisista toki arvioi Stubbin onnistuneen tehtävässään hyvin, mutta verrattuna vajaan vuoden takaiseen vastaavaan kyselyyn, ollaan aivan eri lukemisissa. Tuolloin Stubb toimi Eurooppa- ja ulkomaankauppaministerinä ja 90 prosenttia kyselyyn vastanneista arvioi hänen onnistuneen hyvin. Jyrki Kataisen arvioi tuolloin onnistuneen hyvin pääministerinä 92 prosenttia vastaajista. 

MTV Uutisten aikaisemmissa piirikyselyissä Stubb ei ole ministerirooleissaan ole saanut tämän tasoisia arvioita. 

Tänä keväänä jopa ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen saa kentältä hieman paremman todistuksen kuin pääministeri: 73 prosenttia vastaajista arvioi hänen onnistuneen hyvin.

Laura Rädylle heikoimmat arviot

 Vähiten onnistunut kokoomusministeri on oman väen mielestä sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty. Hänen katsoo onnistuneen tehtävässään hyvin alle puolet vastaajista eli 44 prosenttia. 

– Ehkä Laura Rädyn asiat eivät ole menneet niin ”putkeen”, arvioi Nea Lehmussaari.

– Ehkä olisi voinut odottaa että hän olisi jotkut lausuntonsa medialle vähän paremmin hoitanut.

Näin piirihallitusten jäsenet arvioivat oman puolueen ministerit

Miten puolueenne ministerit ovat onnistuneet tehtävissään?
% vastaajista
 hyvintyydyttävästihuonosti
Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori97 %3 %0 %
Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo91 %9 %0 %
Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko84 %14 %2 %
Ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen73 %25 %2 %
Pääministeri Alexander Stubb69 %24 %7 %
Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Lenita Toivakka66 %30 %4 %
Sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty44 %48 %8 %
Lähde: MTV Uutiset/Think If Laboratories kysely kokoomuksen  piirihallitusten jäsenille n=109, vastausprosentti 70


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.