Näin myrkkykaasuilta suojaudutaan Kittilän kaivoksissa

Kittilän kultakaivoksen maaperässä on jo 20–30 kilometriä tunneleita, jotka syvimmillään yltävät 650 metriin. Jos onnettomuus sattuu maan alla, on vastuu pelastustöistä pitkälti kaivoksen omalla väellä. Kunnallisella pelastuslaitoksella ei välttämättä ole osaamista saati laitteistoa torjua vahinkoja tunneleiden hämärässä.

– Riskien hallinta ja varautuminen niihin on päivittäistä työtä, sanoo kaivoksen turvallisuuspäällikkö Pasi Kreivi. Hänen mukaansa kanadalainen kaivosyhtiö Agnico Eagle suhtautuu riskeihin erittäin vakavasti.

– Keskeisiä uhkia ovat sortumat ja tulipalot, hän luettelee. Tulipalon voivat aiheuttaa esimerkiksi tunneleissa liikkuvat ajoneuvot. Niillekin on asetettu omat vaatimuksensa. Muun muassa bensiinikäyttöisillä ajopeleillä ei maan alle mennä.

Kaikki työntekijät perehdytetään riskien varalta. Maan alla työskentely vaatii oman koulutuksensa. Palkkalistoilla on myös pitkälle koulutettuja pelastajia. Uhkiin varaudutaan niin ikään jatkuvalla yhteistyöllä ja harjoituksilla paikallisen pelastuslaitoksen kanssa.

Omat osaavat parhaiten

Turvallisuuspäällikkö Kreivin mukaan kaivoksen omat pelastajat tietävät parhaiten miten toimia pahassa paikassa. Samaa mieltä on Kittilän palopäällikkö Jorma Ojala.

– Ei palokunta voi suin päin lähteä ajamaan savuiseen ja pimeään tunneliin, Ojala sanoo.

Kaivoksen omilla pelastajilla on myös laitteet, joilla voi työskennellä savussa jopa neljä tuntia, kun palokunnan paineilmalaitteiden toiminta-aika on vain puolisen tuntia.

Ojalan mukaan perusajatus on, että tunnelipalojen annetaan sammua itsestään. Vaarassa olevat kaivosmiehet odottavat palon sammumista turvakonteissa, joihin myrkylliset savukaasut eivät pääse. Myös Kreivi korostaa, että palossa suurin riski on hengitettävän ilman saastuminen.

Sortumien varalta on puolestaan rakennettu useita varapoistumisteitä.

Ojalan mukaan haasteita on myös maan päällä. Palokunta on joutunut varautumaan uudella tavalla muun muassa kemikaalionnettomuuksiin.

Lapin aluehallintoviraston pelastustoimenjohtaja Jari Aalto arvioi, että pohjoisen kaivokset ja myös pelastusviranomaiset ovat varautuneet hyvin mahdollisiin turmiin. Melkoisen määrän lisätyötä se on kuitenkin vaatinut.

(MTV3–STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.