Näin Paimion varjoliidinturma tapahtui – liitäjät törmäsivät korkeuksissa toisiinsa

Poliisi kertoo edenneensä Paimiossa sunnuntaina tapahtuneen varjoliidinturman tutkinnassa. Poliisin mukana on todennäköistä, että tapauksessa on jätetty noudattamatta ilmailulain säädöksiä.

Yksi varjoliitäjistä, vuonna 1963 syntynyt mieshenkilö, oli noussut ilmaan läheltä tapahtumapaikkaa keräten korkeutta jyrkähköä kaartoliikettä tehden. Kaksi muuta varjoliitäjää olivat samaan aikaan kaarrelleett tapahtumapaikan yläpuolella. Nämä kaksi muuta olivat lähteneet liitoon jo aikaisemmin ja odottivat kolmannen liitäjän liittyvän heidän seuraansa.

Ylöspäin liitänyt ja toinen jo yllä olleista törmäsivät

Samaan korkeuteen päästyään kaksi liitäjistä olivat törmänneet toisiinsa. Törmäyksen jälkeen liitimet olivat tarttuneet toisiinsa, jolloin niiden varjot olivat menettäneet kantavuutensa ja alkaneet pudota pystyakselinsa ympäri pyörien.

Toinen putoavista varjoliitäjistä oli onnistunut laukaisemaan varustukseen kuuluvan pelastusvarjon, joka oli hidastanut putoamista. Maahan osuessaan molemmat lentäjät olivat loukkaantuneet.

Turmassa loukkaantui vakavammin vuonna 1963 syntynyt mies ja lievemmin vuonna 1971 syntynyt mies. Vanhempi mies on edelleen sairaalahoidossa, kun taas nuorempi kotiutui sairaalasta jo seuraavana päivänä. Vanhempi liitäjä oli törmänneistä kokeneempi.

Poliisin mukaan liitäjien varusteissa ja laitteissa ei ole ollut mitään vikoja tai puutteita.

Tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena

Loukkaantuneet liitäjät olivat kummatkin liitämiseen koulutuksen saaneita ja Ilmailuliiton myöntämän lisenssin haltijoita ja itsenäisiä liitäjiä.

Varjoliitäjien putoamispaikka oli nurmikkoinen joen penger. Jos liitäjät olisivat pudonneet läheiseen jokeen tai kovalle alustalle, olisivat seuraukset poliisin mukaan saattaneet olla huomattavasti vakavammat.

Asiaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena, koska on todennäköistä että ilmailulain ja sen nojalla annettujen säädösten velvoitteita ei olla Paimion tapauksessa tahallisuuden tai huolimattomuuden johdosta noudatettu.

Poliisi jatkaa tutkintaa törmäyksen syyn selvittämiseksi eikä toistaiseksi ota kantaa syyllisyyskysymykseen.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.