Näin perjantain mielenilmaus vaikuttaa arkeesi käytännössä

Perjantain mielenilmaus hallituksen kaavailemia leikkauksia vastaan vaikuttaa monien suomalaisten elämään. 

Useat ammattiliitot ovat päättäneet osallistua palkansaajakeskusjärjestöjen mielenilmaukseen perjantaina.

Valtakunnansovittelijan toimistoon oli virka-ajan päättymiseen mennessä tullut ilmoituksia noin 30 ammattiliitolta.  

Kuljetusalan ammattiliitto AKT kertoi osallistuvansa mielenilmaukseen muun muassa pysäyttämällä bussiliikenteen sekä kauko-, lähi- että paikallisliikenteen osalta. Samalla myös esimerkiksi kuorma-autoliikenne ja tavaraliikenne satamissa pysähtyvät.  

Liikenne seisoo perjantaina suurimmaksi osaksi myös rautateillä ja osittain myös lentoliikenteessä.  

AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen Piirainen toivoo, että AKT:n jäsenet mahdollisimman suuressa määrin osallistuvat keskusjärjestöjen mielenosoitukseen Helsingin Rautatientorilla. Piiraisen mukaan torille odotetaan yli 100000:ta osallistujaa.  

Junat, bussit ja paikallisliikenne  

Rautateiden työntekijäjärjestöjen mielenilmauksen vuoksi aamukuuden ja iltakuuden välillä ei ajeta matkustaja- eikä tavarajunia. Ennen aamukuutta lähteneet junat ajetaan aikataulun mukaan määräasemille. Liikenne alkaa palata normaaliksi iltakuudesta alkaen.  

Linja-autoliikenteessä AKT:n työntekijät jäävät pois töistä perjantain aamukolmen ja lauantain aamukolmen välillä. Kauko-, lähi- ja paikallisliikenteen bussit pysähtyvät.  

Mielenilmaus vaikeuttaa pääkaupunkiseudun julkista liikennettä. Metron ja raitiovaunujen liikennöinnistä saadaan lisätietoa myöhemmin.    

Lentoliikenne  

Työnseisausten tarkkoja vaikutuksia lentoliikenteeseen ei vielä tiedetä, mutta lentojen peruuntumisia ja aikataulumuutoksia on luvassa.

Suomen Lennonjohtajien Yhdistys SLJY, Ilmailualan Unioni IAU ja Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys SLSY järjestävät työnseisauksen perjantaina kello 11-13. Lentoemäntien ja stuerttien työnseisaus koskee vain Helsinki-Vantaalta lähteviä lentoja, muut seisaukset järjestetään koko Suomessa.  

Lisäksi AKT:n lentokoneiden tankkaajat osallistuvat mielenilmaukseen perjantaina aamukuudesta iltakymmeneen. Samaan aikaan mielenilmaukseen osallistuvat lentokenttien AKT:laiset bussinkuljettajat.   

Finnair ja Finavia suosittelevat, että perjantaina matkalle lähtevät seuraavat sosiaalista mediaa ja lentoyhtiöiden verkkosivuja. Lentojen peruuntumisesta ilmoitetaan myös tekstiviestillä. Mahdollisista korvauksista matkustajille kerrotaan myöhemmin.  

Pelastustoimi

Poliisi toimii perjantaina minimimiehityksellä. Palkansaajajärjestö Pardian mukaan töihin jää miehitys, joka pystyy varmistamaan kansalaisten turvallisuuden. 

Virkapaikalta voi Pardian mukaan poistua pääkaupunkiseudulla kello kymmenen ja työpaikalle pitäisi palata kello 15:een mennessä.  
Pelastustoimi toimii normaalisti. Palomiesliitosta kerrotaan, että sen palomiehet osallistuvat mielenilmaukseen vain omalla ajallaan.  
 

Kaupat ja ravintolat  

Perjantain mielenilmaus aiheuttaa häiriöitä kaupoissa ja ravintoloissa koko maassa. Eniten häiriöitä on kello 11-13 välillä poliittisen mielenilmauksen aikana. Palvelualojen ammattiliitto Pam kehottaa kaikkia palvelualan työntekijöitä osallistumaan mielenilmaukseen lopettamalla työnteon perjantaina kyseiseksi ajaksi tai osallistumaan Helsingin mielenosoitukseen.  

Tarkkoja vaikutuksia kauppojen tai ravintoloiden aukioloon ei vielä tiedetä. Pamista kerrotaan, että osa kaupoista ja ravintoloista on ilmoittanut olevansa kiinni mielenilmauksen ajan. Kaupan alalta on kerrottu, että osa työnantajista on alkanut kouluttaa esimiehiä kassatöihin, jotta kaupat voivat olla auki.  

  
Pankit ja postit  

Mielenilmauksen vaikutuksia pankkien toimintaan ei pystytä vielä arvioimaan. Palvelualojen työnantajajärjestön Paltan mukaan lisätietoa on saatavissa viimeistään torstaina aamupäivällä.  

Postin toiminnat sanomalehtien varhaisjakelua lukuun ottamatta pysäytetään klo 6-18.  
  

Koulut ja päiväkodit  

Osa päiväkodeista ja kouluista pysyy perjantaina kiinni opetushenkilöstön lakkoilun vuoksi.   

Tarkempi lista suljetuista oppilaitoksista selviää viikon keskivaiheilla. Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n paikallisyhdistykset pohtivat alkuviikolla, missä laajuudessa ne osallistuvat lakkoon ja missä opetusta pystytään järjestämään.  

Ylioppilaskirjoitukset rajataan mielenilmauksen ulkopuolelle.  
  

Sairaalat, terveyskeskukset ja apteekit  

Sairaaloissa ja terveyskeskuksissa perjantain odotetaan sujuvan pääosin normaalisti. Sosiaali- ja terveydenhuollossa mielenilmaukseen osallistuvat lähinnä vapaapäivillä olevat työntekijät. Ammattijärjestöistä Tehy käy suunnitelmia tarkemmin läpi kokouksessaan tiistaina.

Tehyn mukaan potilasturvallisuudesta huolehditaan ja toimet suunnitellaan sen mukaan.  

Apteekkariliiton mukaan myös apteekit pyritään pitämään avoinna lakkopäivänä, vaikka osa henkilökunnasta osallistuisi lakkoon.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.