Näin Tampereen opetustoimi vastaa kiusaamiskohuun

Tamperelainen koulu on joutunut myrskyn silmään eilen Lokakuun Liike -verkkosivuilla julkaistun kirjoituksen vuoksi.

Kirjoituksessa kerrotaan 10-vuotiaan koulukiusatun tarina. Kirjoituksen mukaan koulu ei ole puuttunut kiusaamiseen, vaan päinvastoin syyttää kiusattua tapahtumista.

Mikä Lokakuun liike?

Lokakuun liike ilmoittaa nettisivuillaan olevansa kansalaisliike kaltoin kohdeltujen lastensuojeluperheiden auttamiseksi. Se vertaa itseään 1960-luvulla perustettuun Marraskuun liikkeeseen.

Sivuston tavoitteena on nostaa esiin keskustelua lapsiperheiden oikeuksista ja erityisesti erityislasten sekä neurologista ja psykologista tukea tai muuta kuntoutusta tarvitsevien lasten ja näiden perheiden todellisuudesta.

Kirjoitus on levinnyt sosiaalisessa mediassa ja herättänyt voimakasta keskustelua koulukiusaamisesta.

MTV Uutisten tavoittama Tampereen perusopetuksen aluejohtaja Tuija Viitasaari kertoo olevansa tietoinen sosiaalisessa mediassa vellovasta keskustelusta tamperelaiskoulun tapahtumista.

Viitasaaren mukaan kyseisen koulun rehtori on ollut häneen eilen yhteydessä asian tiimoilta.

– Keskustelimme asiasta. Meidän piti oikein miettiä, mikä tapaus kirjoituksessa olisi kyseessä, Viitasaari kuvailee reaktioita.

Viitasaari näkee eilisen kirjoituksen vain yhtenä osana vuosia jatkunutta keskustelua koulukiusaamisesta ja koulujen roolista sen hoidossa.

– Tämä asia pompahtaa säännöllisin väliajoin esille. Joku kirjoittaa yksittäisestä tapauksesta, johon on helppo samastua ja kohu saa sitten sosiaalisessa mediassa tuulta alleen. Metsän näkeminen puilta on vaikeaa, Viitasaari arvioi kohua.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.