Näin vankilassa tienataan – käteinen kielletty

Vankien saama korvaus rangaistusajalta vaihtelee suuresti. Vaikutusta on muun muassa sillä, kärsiikö rangaistusta avovankilassa vai suljetussa laitoksessa. 

Riskosseuraamuslaitos ehdottaa oikeusministeriölle vangeille maksettaviin käyttö- ja toimintarahoihin korotuksia. Asiasta kertoi Ilta-Sanomat.

Jos vanki osallistuu laitoksen töihin, koulutukseen tai kuntoutukseen, maksetaan tälle toimintarahaa 0,70 tai 0,90 euroa tunnilta normaalin työpäivän pituuden mukaan. Hyvästä käytöksestä toimintaraha voi nousta 1,20 euroon tunnilta.

Tulot paranevat, jos avolaitosvanki tekee töitä. Palkka on tällöin keskimäärin 3,70 – 4,50 euroa tunnilta. Jos työt tehdään muun kuin Vankeinhoitolaitoksen lukuun, palkka on 6,00 – 7,30 euroa tunnilta. Palkastaan vanki maksaa laitokselle ruoka- ja ylläpitokorvausta. Lisäksi palkasta pidätetään mahdolliset ulosotto- tai elatusmaksut.

Vangeille voidaan maksaa käyttörahaa niiltä tunneilta, jolloin hän ei osallistu aktiiviseen toimintaan. Käyttöraha on 30 senttiä tunnilta. Korvaus puolittuu, jos vanki ei halua osallistua mihinkään toimintaan. Palkat maksetaan avolaitosvangeille käteisenä.

Suljetuissa laitoksissa vankien rahapolitiikka on tiukemmin säädeltyä. Esimerkiksi käteisen rahan hallussapito on kiellettyä. Rahat talletetaan vangin tilille, josta hänen vankilan kaupasta tai kanttiinista tekemänsä ostokset veloitetaan. Vanki saa käyttää ansaitsemansa toimintarahan lisäksi 140 euroa omaa rahaa kuukaudessa.

Suomessa on noin 3000 vankia, heistä kaksi kolmasosaa kärsii rangaistustaan suljetuissa laitoksissa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.