Näin vuoden jääkiekkohuoltaja suhtautuu työhönsä: Joskus täytyy olla myös äiti

Vuoden jääkiekkohuoltajaksi valittu Mika Uuttu suhtautuu työhönsä vakavasti ja kunnialla.

Hänen mukaansa huoltajan tehtävänä on huolehtia siitä, että pelaajat voivat keskittyä itse olennaiseen, eli pelaamiseen.

– Huoltaja hoitaa kopin kuntoon. Kaikkien tavaroiden täytyy olla omalla paikalla. Lisäksi luistimet ja muut varusteet huolletaan. Yritämme tehdä asiat niin, että pelaajien tarvitsee keskittyä vain itse pelaamiseen, Lahden Pelicansin A-junioreiden huoltaja Uuttu totesi Huomenta Suomen lähetyksessä.

Hänen mukaansa huoltajan tärkeä ominaisuus on myös psykologinen silmä.

– Me käymme poikien kanssa ilot ja surut läpi. Välillä on kuin vanhemman rooli eli pitää olla kuin isä ja äiti. Äitiydessä tarkoitan sitä, kun pesemme poikien pyykit ja välillä tarvitsee paijata, jos on ollut ongelmia tyttöystävän kanssa. Pojat ovat kuitenkin jokainen omia yksilöitä. Tärkeää on se, että kaikkia kohdellaan tasapuolisesti, Uuttu toteaa.

Hän toimii huoltajana myös U17-maajoukkueessa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.