Nainen häviää miehelle asunnon hinnan työuransa aikana

Naistoimihenkilö häviää miehelle satoja euroja kuussa ja jopa satojatuhansia euroja uran aikana.

Toimihenkilöunionin (TU) tutkimus kertoo, että yksityisen sektorin mies- ja naistoimihenkilöiden palkoissa on suuria eroja, joita ei voida selittää pätevyyteen tai muihin tekijöihin liittyen.

Samassa tehtävässä, samanlaisella työnkuvalla ja työmäärällä työskentelevien naistoimihenkilöiden kuukausiansiot ovat yli 10 prosenttia eli keskimäärin 300 euroa miesten ansioita alhaisemmat.

Palkkaerot repeävät jo alle 30-vuotiaina ja ovat suurimmillaan eläkeiän kynnyksellä 60-vuotiaina.

- Noin 2 000 euron alkupalkalla aloittavan toimihenkilömiehen palkka on työuran päättyessä keskimäärin 3 500 euroa, kun samalta tasolta aloittavan naisen loppupalkka on 1 000 euroa pienempi. Tällä perusteella täyden 40-vuotisen työuran tehneen naisen tulot jäävät mieskollegan tuloista jälkeen kaiken kaikkiaan vähintään 145 000 euroa eli kunnon asunnon hinnan, kertoo TU:n tutkija Petri Palmu.

Myös kaikkein parhaiten palkatuilla aloilla naisten palkat ovat selvästi alemmat kuin miehillä.

Tutkija Palmun mukaan työpaikkojen olisi aika herätä palkkauksen epätasa-arvoisuuteen. Tätä kautta monen työntekijän motivaatio ja hyvinvointi työpaikalla voisi myös kasvaa.

Työuran katkot antavat etumatkaa miehille

Palkkaeroja saattavat aiemmissakin tutkimuksissa esitettyjen käsitysten mukaisesti selittää perhevapaat.

- Katkot naisten työurassa antavat miehille etumatkaa uralla etenemisessä ja tämän myötä ansioiden kehittymisessä. Lisäksi esimiehiksi ja vaativampiin asiantuntijatehtäviin nostettaessa naiseus saattaa yhä olla rasite työnantajan silmissä muun muassa perhevapaiden vuoksi. Jokaisen palkanmaksupäätöksen takana on aina joku ihminen näkemyksineen, arvoineen ja asenteineen, Palmu pohdiskelee.

Hän huomauttaa, että on monia syitä, jotka jäävät tässäkin aineistossa selittämättä, mutta joihin varmasti on olemassa hyviä arvauksia.

- Yksi voi olla, etteivät naiset uskalla tai osaa palkkaneuvotteluissa kertoa työn todellisesta vaativuudesta ja vaatia parempaa palkkaa.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n asiantuntijan, tutkija Jari Haapasalmen mielestä yritysten johdon pitäisi ymmärtää tasa-avoisuuden vaikutus alaisten työmotivaatioon:

- Jos työpaikalla on jotain epäkohtia tai syrjintää, se voi aiheuttaa kateutta. Sellainen lisää stressiä. Edistämällä palkkauksen tasa-arvoisuutta parannetaan työntekijöiden motivaatiota ja työn tulos paranee.

Tiedot käyvät ilmi ammattiliitto Toimihenkilöunionin (TU) jäseniä koskevasta työmarkkinatutkimuksesta, johon vastasi helmikuussa lähes 17 000 toimihenkilöä ja toukokuussa reilut 13 000 toimihenkilöä. Laajat tulokset valmistuvat syksyllä.

Tutkimuksen toteuttanut Toimihenkilöunioni on 120 000 jäsenen ammattiliitto. Sen jäsenet työskentelevät talouden, tekniikan ja tiedon asiantuntija-, esimies- ja johtamistehtävissä sekä muissa toimihenkilötehtävissä.

Katso Mari Haaviston juttu (Kymmenen uutiset 15.7.2009)

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.