Nainen hukkui uintireissulla lampeen Vantaalla

Viisikymppinen nainen hukkui iltayhdeksän jälkeen lampeen Helsingin Jakomäen ja Vantaan Vaaralan välimaastossa.

Pelastuslaitoksen paloesimiehen mukaan silminnäkijät olivat nähneet naisen lähtevän uimaan ja huomanneet noin varttitunnin kuluttua, että nainen kellui lammessa kasvot veteen päin.  

Pintapelastajat hakivat naisen rantaan ja yrittivät elvyttää häntä tuloksetta.  

Alueella on neljä hiekkakuoppien muodostamaa lampea, joista yksi on Helsingin puolella. Nainen löytyi yhdestä Vantaan puolella sijaitsevista lammista.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.