Nainen jäi lumikuorman alle kymmeniksi minuuteiksi

Keski-ikäinen nainen jäi iltapäivällä katolta pudonneen lumikuorman alle Pudasjärvellä. Nainen oli ollut omakotitalon pihalla puuhastelemassa, kun lumimassa vyöryi hänen päällen viistolta peltikatolta.

Pelastuslaitoksen mukaan nainen ehti olla lumikuorman alla useita kymmeniä minuutteja ennen kuin sai apua. Paikalla olleet olivat yrittäneet kaivaa naista mahdollisuuksien mukaan ennen ambulanssin saapumista.

– Pelastuslaitoksen tullessa paikalle nainen oli saatu lähes kokonaan pois lumikuirman alta, kertoo päivystävä palomestari Kalevi Väisänen.

Uhri oli tajuissaan, mutta järkyttynyt ja kylmettynyt. Hänet vietiin jatkohoitoon sairaalaan Ouluun.

Pelastuslaitos varoittaa lappilaisia katoilta putoilevasta lumesta.

– Nyt on juuri se aika vuodesta täällä pohjisessa, kun lumi on raskasta ja se lähtee peltikatoilta helposti liikkeelle.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.