Naiset harvassa eduskunnan valiokuntien johdossa

Suuri osa eduskunnan valiokuntien johtajista on miehiä. Hufvudstadsbladetin kartoituksen mukaan 16 valiokunnan puheenjohtajista vain neljä on naisia.

Varapuheenjohtajan paikoilla naisia ei myöskään juuri näy. Naisvarapuheenjohtajia on kolme, vaikka paikkoja on 17, sillä suurella valiokunnalla on kaksi varapuheenjohtajaa.

Naisten johdossa ovat lakivaliokunta, tulevaisuusvaliokunta, sivistysvaliokunta ja ympäristövaliokunta.

Lakivaliokunnassa puheenjohtajan lisäksi myös varapuheenjohtaja on nainen. Muut kaksi naisvarapuheenjohtajaa istuvat liikenne- ja viestintävaliokunnassa sekä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa.

Erityisen selvä sukupuolijakauma on keskustan hallussa olevilla johtopaikoilla. Puolueella on kymmenen puheenjohtajan paikkaa ja saman verran varapuheenjohtajan paikkoja. Kaikilla paikoilla istuu mies.

Kokoomuslaisista valiokunnan puheenjohtajista kolme kymmenestä on miehiä, sosiaalidemokraateista puolestaan kaksi kahdeksasta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.