Naiset nousussa SDP:n puheenjohtajakisassa

Naiset ovat vahvistaneet asemiaan SDP:n puheenjohtajakisassa Eero Heinäluoman ilmoitettua luopumisestaan viikko sitten. MTV:n uutisten SDP:n piirihallitusten jäsenille tekemän kyselyn mukaan puheenjohtajakisasta tulee äärimmäisen tasainen.

Suosituin kentällä on tällä hetkellä eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tarja Filatov 21 prosentin kannatuksella. Toisena on kansanedustaja Erkki Tuomioja 19 prosentissa, ja kolmantena kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri 15 prosentin kannatuksella.

Seuraavina ovat puheenjohtajakisaan ilmoittautuneet kansanedustaja Jutta Urpilainen (10%) ja eduskunnan varapuhemies Johannes Koskinen (7%). Hajaääniä ovat saaneet kansanedustaja Maria Guzenina-Richardson (3%), STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää (3%),

Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Tuula Haatainen (2%), ja kansanedustaja Kimmo Kiljunen (1%).

Vajaa viidennes ( 19%) piirihallitusten jäsenistä ei osannut kertoa suosikkiaan tai toi esiin jonkin muun nimen. MTV teki kyselyn 11-15.2 välisenä aikana, ja vastausprosentti oli 77.

Kolmisen viikkoa sitten tehdyssä kyselyssä Heinäluoma sai 53 prosentin kannatuksen, Tuomioja 22%, Urpilainen 8%, Filatov 7%, Johannes Koskinen 2% ja joku muu/ei osannut sanoa 8%. Heinäluoman luovuttua nousussa ovat vahvimmin Miapetra Kumpula-Natri ja Tarja Filatov. Sen sijaan Erkki Tuomiojan kannatus on laskussa Heinäluoman luopumisilmoituksen jälkeen. Tämä kysely tehtiin 17-31.1 välisenä aikana SDP:n piirihallitusten jäsenille, ja vastausprosentti oli 69.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.