Näistä seikoista Korhosjupakassa riidellään

Johanna Korhosen ja Lapin Kansan käsitykset päätoimittajaksi valitun Korhosen potkujen syistä eroavat merkittävästi. Korhonen vaatii perjantaina alkaneessa oikeudenkäynnissä yhteensä noin 230000 euron korvauksia irtisanomisestaan. Korhonen irtisanottiin viime syksynä jo ennen kuin hän ehti aloittaa työnsä päätoimittajana.

Riidan ydin on siinä, onko Lapin Kansalla eli Pohjois-Suomen Medialla ollut oikeus purkaa Korhosen työsopimus. Onko työsopimuksen purkaminen johtunut luottamuksen menettämisestä vai onko purkaminen johtunut Korhosen puolison sukupuolesta?

Oikeuden puheenjohtaja Tarja Honkanen aloitti valmisteluistunnon toteamalla, että näyttövelvollisuus tällaisessa jutussa on työnantajalla. Alma Median omistaman Lapin Kansan pitää siis osoittaa, että potkuille on perusteet.

Koko jupakka sai alkunsa tuntemattomalta taholta tulleesta tekstiviestistä, joka oli lähetetty Korhoselle ja Alma Median viestintäjohtaja Rauno Heinoselle. Tekstiviestissä oli ihmetelty, miksi henkilöstölehden mukaan Korhonen "miehineen" ja lapsineen muuttaa Rovaniemelle, vaikka viestin lähettäjä oli tiennyt Korhosen puolison olevan nainen. Viestissä oli lisäksi tuotu esiin epäily siitä, ettei Korhosen perhe muuta Rovaniemelle, koska puoliso oli kunnallisvaaliehdokkaana Vantaalla.

Tekstiviesti laukaisi prosessin, joka johti Korhosen työsuhteen purkamiseen 1. lokakuuta.

Korhosen mukaan hänet on irtisanottu sukupuolisen suuntautumisen takia. Lapin Kansan tällä ei ole merkitystä, vaan sillä, että Korhonen on menetellyt vilpillisesti.

Riita jakautuu osiin:

Vuoto

Lapin Kansan mukaan tieto Korhosen nimityksestä syyskuussa 2008 oli vuotanut päivää suunniteltua julkistamista aiemmin kilpailevaan Kalevaan.

Oikeudenkäyntiasiakirjojen mukaan Korhonen ja Lapin Kansan omistavan Alma Median hallituksen puheenjohtaja Kai Telanne olivat työsopimuksen allekirjoitustilaisuudessa 1. syyskuuta 2008 sopineet, että Korhosen nimitys julkistetaan 9. syyskuuta pörssitiedotteella.

Korhonen oli irtisanoutunut Journalisti-lehden päätoimittajan paikalta 8. syyskuuta ja tieto oli julkistettu Journalistin toimituksessa. Tieto oli lähtenyt leviämään toimittajapiireissä. Samana iltana Korhonen oli myöntänyt Kalevan toimittajalle asian. Kaleva oli uutisoinut tiedon siis ennen kuin Alma oli sitä julkistanut.

Alman mukaan tämä oli moitittavaa, Korhosen mukaan sillä ei ole ollut merkitystä. Alman mukaan Korhosta olisi varoitettu asiasta. Korhonen on tämän kiistänyt.

Poliittinen aktiivisuus

Lapin Kansa katsoo myös Korhosen valehdelleen puolisonsa poliittisesta aktiivisuudesta.

- Korhoselta oli tiedusteltu oliko hänen puolisonsa poliittisesti aktiivinen ja hän oli sanonut, että ei, Lapin Kansan asianajaja Petteri Uoti sanoi oikeudessa. Puoliso oli kunnallisvaaliehdokkaan Vantaalla.

Korhosen puolelta kiistetään, että hän olisi valehdellut tai johtanut työnantajaa harhaan. Perhe oli muuttamassa Rovaniemelle, eikä Vantaan kunnallispolitiikasta ollut tarvetta keskustella, koska puhe oli ollut poliittisesta aktiivisuudesta Rovaniemellä tai Lapissa. Puoliso oli Vantaalla passiiviehdokas.

Korhosen puolelta huomautettiin vielä, että Alman omistaman Pohjolan Sanomien päätoimittajan puoliso on toiminut 2000-2004 Kemin kunnanvaltuustossa.

- Puolison poliittisen toiminnan merkitys on vähäinen. Sillä on merkitystä, että siitä on valehdeltu, Uoti sanoi.

Korhosen mukaan kysymys puolison poliittisesta aktiivisuudesta on ylipäätään lainvastainen.

Puolison sukupuoli

- Korhoselle oli puhuttu hänen miehestään ja hän ei ollut korjannut väärää tietoa, Lapin Kansan asianajaja Petteri Uoti totesi salissa.

Korhosen mukaan työnantajalla ei edes ylipäätään ollut perusoikeuksia loukkaamatta oikeutta tiedustella parisuhteen luonteesta.

Korhosen mukaan 29. syyskuuta pidetyssä palaverissa oli tehty selväksi, että Korhosen puolison sukupuolen paljastuminen työnantajalalle on ollut työsopimuksen mitätöimisen syy.

Työnantajan mukaan irtisanomisessa ei ole kyse kantajan sukupuolisesta suuntautumisesta. Keskeisintä on se, että Korhosen menettely on ollut vilpillistä.

Eroneuvottelut

Lapin Kansan mukaan Korhoselle oli tehty 29. syyskuuta selväksi, ettei hänestä voi tulla Lapin Kansan päätoimittajaa. Sen jälkeen oli aloitettu neuvottelut erokorvauksesta.

Lapin Kansan mukaan Korhosen johtajasopimus oli edelleen voimassa, kun Korhonen julkisti työnantajan tekemän luottamuksellisen sovintotarjouksen 1. lokakuuta. Tämä oli katkaissut neuvottelut ja Korhosen sopimus lakkautettiin sen jälkeen.

Korhosen mukaan hänelle oli ilmoitettu, ettei työsopimusta voida missään oloissa jatkaa ja Alma ilmoittaa pörssitiedotteella työsuhteen puretuksi, ellei Korhonen suostu sopimaan työsuhteensa päättämisestä.

Syrjivää vai ei?

Korhosen mukaan työnantaja ei ole kohdellut Korhosta tasapuolisesti. Työnantajan menettely osoittaa, että työsuhteen todellinen päättymissyy on ollut syrjivää ja työsopimuksen purku on ollut täysin kohtuuton toimenpide.

Korhonen kiistää valehdelleensa, eikä työsopimuksen purkamiseen ole perustetta.

Lapin Kansan mukaan kyse on johtajasopimuksen lakkauttamisesta luottamuksen menettämisen takia. - Päätoimittajan vilpillisyyden merkitys korostuu hänen asemansa takia. Lehtitalossa on tärkeämpää voida luottaa päätoimittajaan kuin toimitusjohtajaan, Alman vastineessa todetaan

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.