TV-Opas

Tutkimus lyttää vauvabuumilegendat – naisten työttömyys ei lisää syntyvyyttä

Miehen palkkapussi vaikuttaa lastenhankintaan. Työttömyys lisää syntyvyyttä. Kun kyse on sänkyhommista, nuo väitteet saavat kyytiä. 

Vielä julkaisematon syntyvyyden ja äkillisen työn menetyksen yhteyttä selvittänyt tutkimus yllättää. Naisten työpaikan menetys tarkoittaa satoja lapsia vähemmän vuosittain.

– Vaikka miesten työpaikan menetys johti suuriin tulomenetyksiin, niin emme havainneet minkäänlaista vaikutusta syntyvyyteen, sanoo tutkimuksen toinen tekijä Kristiina Huttunen.

Miesten irtisanominen ei siis vaikuta syntyvyyteen. Ja sitten itse pihvi. Naisten työttömyys vähentää syntyvyyttä.

– Ajatus siitä mekanismista, että kun ihminen menettää työpaikkansa ja aika on kehno, niin alkaa tekemään lapsia, kun ei ole parempaakaan tekemistä, niin tämä meidän tutkimus ei tue yhtään tällaista ajatusta, vaan me päinvastoin huomataan, että sillä työpaikan menetyksellä itsellään on negatiivinen vaikutus lasten syntyvyyteen, Huttunen jatkaa.

Ovatko taantuma-aikojen vauvabuumit kaupunkilegendaa?

– Joskus saattaa lähteä pyörimään joku ajatus, joka sitten jotenkin saa kollektiivista tukea. Ainakaan tämän tutkimuksen mukaan me ei mitään havaita, että työpaikan menetys lisäisi naisten lasten tekemistä.

– Naisen oman työpaikan menetyksellä on aika suuri vaikutus lastenhankintaan. Jos sata naista menettää työpaikkansa, he synnyttävät keskimäärin neljä lasta vähemmän, kuin jos nämä naiset eivät olisi menettäneet työpaikkaansa. Korkeasti koulutetuilla luku on lähempänä kuutta jokaista sataa korkeasti koulutettua naista kohden, Aalto-yliopistossa tutkijatohtorina työskentelevä Huttunen selventää.

Julkiset alat riskiryhmänä

Menetys tarkoittaa 200–300 syntymätöntä lasta vuodessa yksityisellä sektorilla. Tämä luku syntyy, kun laskee yhteen tutkimuksen aineiston 20–40 -vuotiaat vähintään vuoden työkokemusta omaavat parisuhteessa olevat naiset, jotka irtisanottiin 50–2 500 henkilön toimipaikoista. Heitä oli vuosina 1991–93 yhteensä vajaa 18 000 naista.

Julkisen puolen työpaikat jätettiin tutkimuksen ulkopuolelle. Mutta niillä työskentelevät ovat nyt riskiryhmää. Kysytään Väestöliitosta. Lykkääkö nykyinen taantuma työttömien lastenhankintaa?

– Joo. Luulisin, että se näkyy erityisesti nuorten aikuisten työttömien, mutta sitten myös epävarmoissa työsuhteissa olevien, erityisesti julkisen sektorin työpaikoilla olevien kohdalla, joissa nyt pelätään, että irtisanomiset alkavat kohtapuoliin, sanoo Väestöliiton tutkija Anneli Miettinen.

-Juuri tämä naisten työn menetys voi olla perheiden kannalta paljon kriittisempi kuin miehen työn menetys, Miettinen jatkaa.

Pohjoismaissa lama ei kouraissut lapsilukuihin samalla tavalla kuin monessa muussa Euroopan maassa. Väestöliiton mukaan syntyvyys on kuitenkin laskenut jo useita vuosia ja Miettinen arvioikin, että hedelmällisyys on tänäkin vuonna pikemminkin laskussa kuin nousussa.

– Loputtomiin hankintaa ei voi siirtää, Miettinen muistuttaa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.