Näkyykö auringonpimennys sinun alueellasi? Katso sääennuste

Pilvet haittaavat näillä näkymin auringonpimennyksen seuraamista osassa maata.

Auringonpimennys alkaa perjantaina paikkakunnasta riippuen noin kello 11 ja päättyy noin kello 13.30. Aurinkoisen alkuviikon jälkeen pilvisyys on lisääntynyt. Pilvisyyttä on kuitenkin vaikea ennustaa tarkasti.

– Tämän hetken ennusteen mukaan eteläisin Suomi on auringonpimennyksen aikaan pilven alla. Alkuvaiheessa Itä-Uudellamaalla ja Kaakkois-Suomessa voi vielä näkyä aurinkoa, mutta pilvisyys lisääntyy vähitellen. Maan keskiosassa ja osassa pohjoista sen sijaan on hyvä mahdollisuus auringonpimennyksen näkymiselle, suunnilleen Tampereen pohjoispuolelta alkaen. Siellä on kumpupilvisyyttä, mutta ei yhtenäistä pilveä. Itä-Lapissa ja Kainuussa on pilvisempää ja voi tulla lumikuuroja, ennustaa MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi.

Pimennys nähdään Suomessa lähes täydellisenä. Auringon kiekosta pimenee Kilpisjärvellä 94 prosenttia ja Kaakkois-Suomessakin 81 prosenttia.

Auringonpimennystä ei kuitenkaan ole turvallista seurata paljain silmin, sillä Auringon säteily on haitaksi suojaamattomalle silmällä. Näkymätön infrapuna- eli lämpösäteily aiheuttaa verkkokalvolle vaurioita jo muutamassa sekunnissa, eikä vahinkoa huomaa heti. Lue tarkemmat ohjeet tästä.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.