Näkyykö verouudistus mitenkään käytetyissä autoissa?

Autoalan Keskusliiton toimitusjohtaja Pekka Rissan mukaan pitkässä juoksussa myös käytettyjen autojen hinnat kehittyvät.

Huhtikuun alussa voimaan tuleva autoverouudistus ei luonnollisesti käytettyihin autoihin vaikuta, mutta vuotuinen käyttövoimavero taas vaikuttaa. Rissan mukaan käyttövoimavero tulee kuitenkin yhä enemmän CO2-päästöihin perustuvaksi. Huhtikuussa matalapäästöisten autojen verotus keventyy, mutta mikäli hiilidioksidipäästöt ylittävät 110g/km, verotus kiristyy.

Ulkomailtakin tuodaan edelleen käytettyjä autoja Suomeen, vaikka tuonti on Rissan mukaan hieman hiipunut. Vuonna 2010 tuotiin 31 000 ja viime vuonna 27 600 käytettyä autoa.

– On hyvä muistaa, että 70 prosenttia ulkomailta tuoduista autoista on Audeja, Volkkareita, Bemareita ja Mersuja. Näiden autojen CO2- päästöt ovat keskimäärin 190 g/km. Käyttövoimavero on näissä autoissa ollut aika korkea, joten se on ehkä hillinnyt tuontia.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.