Mainos

Narkolepsiapotilaan työkyvyttömyys maksaa arviolta miljoona euroa

Toissatalven sikainfluenssarokotteesta eli Pandemrix-rokotteesta sairastui 92 lasta ja nuorta narkolepsiaan. Sairastuneiden lasten työkyvyttömyyttä aikuisena ei pystytä vielä arvioimaan, koska sairastuneiden oireet vaihtelevat. Arvion mukaan yhdelle narkolepsiapotilaalle maksetaan kuitenkin ansiomenestyskorvauksena miljoona euroa, jos hän ei pysty aikuisena töihin.

Lääkevahinkovakuutuspooli ja sosiaali- ja terveysministeriö kertoivat tänään narkolepsiavahinkojen korvauksesta. Vakuutuspoolin korvauskatto on 30 miljoonaa euroa, mikä täyttynee 2030-luvulla. Sen jälkeen korvauksista huolehtii valtiokonttori. Jos yksikään 92 sairastuneesta lapsesta ei kykene aikuisena töihin, yksistään ansiomenestyskorvaukset maksavat valtiolle 92 miljoonaa euroa.

Korvauksia saavat sairastuneet lapset ovat nyt 4-19-vuotiaita. Keskimääräinen odotettavissa oleva elinikä on Suomessa 80 vuotta. Tämän vuoksi sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan erityislakia narkolepsiasta. Sen tarkoituksena on turvata sairastuneiden ja korvausten hakijoiden asema.

Korvauksia maksetaan paitsi sairastuneille lapsille myös esimerkiksi heidän vanhemmilleen, jotka ovat joutuneet jäämään pois töistä hoitaakseen yllättäen sairastunutta lastaan.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.