Nato nousi taas esiin presidenttikeskustelussa

TV1:n vaalikeskustelussa kiisteltiin jällen nopean toiminnan joukoista. Keskustelussa sivuttiin myös Nato kysymystä. Henrik Laxia lukuunottamatta ehdokkaat eivät pitäneet ajankohtaisena Natoon liittymistä.

Kriisinhallintaan tarkoitetut nopean toiminnan joukot nousivat jälleen presidenttiehdokkaiden kiistelyn aiheeksi TV1:n suuressa vaalikeskustelussa. Keskustelussa käsiteltiin pitkään sitä, merkitseekö Naton järjestämiin harjoituksiin osallistuminen askelta kohti Suomen Nato-jäsenyyttä.

Vaikka ratkaisua asiaan ei saatu, itse harjoituksiin osallistumisen tarpeellisuudesta löytyi lopulta melko laaja yksimielisyys. Pääosa ehdokkaista katsoi harjoituksiin osallistumisen olevan tarpeellista, koska joukot on joka tapauksessa koulutettava toimimaan yhteistyössä 19 muun kriisinhallintajoukoissa olevan Nato-maan kanssa.

Joukosta erosi selvimmin hyökkäävästi esiintynyt kokoomuksen Sauli Niinistö, joka jälleen arvosteli pääministeriä ja presidenttiä päätöksenteon salailusta asioista päätettäessä.

RKP:n Henrik Laxia lukuunottamatta ehdokkaat eivät pitäneet ajankohtaisena Natoon liittymistä. Niinistö toisti kantansa, että Natoon voidaan liittyä, mikäli puolustusliiton sisälle muodostuu "eurooppalaisempi Nato".

Keskustan Matti Vanhanen sanoi, ettei hän ole havainnut merkkejä sellaisen syntymisestä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.