Naton Stoltenberg MTV Uutisille: Suomi voi valita tiensä itse

Suomessa tänään ja huomenna vieraileva Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg kertoi MTV Uutisille, että Naton ja Suomen suhteet ovat hyvässä kunnossa.

Suomen Stoltenberg näkee arvokkaana yhteistyökumppanina, joka on panostanut erityisesti rauhanturvaamiseen.

– Suomen jäsenhakemus on täysin Suomen päätettävissä oleva asia. Jokainen itsenäinen valtio voi valita oman polkunsa.

Suomen hakemusta harkittaisiin vasta sen saapumisen jälkeen.

– Laajeneminen edellyttäisi 28 jäsenvaltion suostumusta, Stoltenberg sanoo.

Naton asialistalla ei ole Stoltenbergin mukaan joukkojen lähettäminen Ukrainaan aselevon hauraudesta huolimatta.

Hälyttävintä on Stoltenbergin mukaan kuitenkin Venäjän kasvanut tuki separatisteille viime kuukausien aikana. Nato tietää separatisteille toimitetuista varusteista.

– Olemme havainneet yli 1000 erillistä tankkia, asetta tai ilmapuolustusjärjestelmän osaa.

Ukrainaa aiotaan kuitenkin tukea uudistamalla Ukrainan toiveiden mukaisesti maan asevoimia kybersodankäynnin ja teknologian keinoin.

Natolla ei itsellään ole Stoltenbergin mukaan aseita. Kaikki sen aseet ja varusteet kuuluvat jäsenvaltioille. 

– Liittouman maat voivat itse päättää, aseistavatko Ukrainaa.

Stoltenbergin mukaan Minskin sopimus pitää sen ajoittaisiat rakoiluista huolimatta. Sen edellyttämä aseiden veto on suoritettava vain loppuun.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.