Naudanlihaan merkinnät alkuperämaasta

Tuontinaudanlihan alkuperämaa on ilmoitettava asiakkaalle syyskuun alusta alkaen. Myös jauhelihan alkuperämaa on merkittävä, jos se on eri kuin valmistusmaa.

Näihin toimiin Suomen ja muut EU-maat velvoittaa ratkaisu, jonka unioni on saavuttanut koko kevään kestäneessä naudanlihan alkuperämerkintöjä koskevassa kiistassa.

Alkuvaiheessa asiakkaan tulee saada tiedot sekä paikasta, jossa nauta on teurastettu että paikasta, jossa liha on leikattu. Tämän lisäksi lihassa on oltava viitenumero.

Vuodesta 2002 eteenpäin lihaan on merkittävä myös eläimen alkuperä- ja kasvatusmaa.

Rasvattomillekin maitotuotteille tukea

Euroopan unioni on päättänyt maksaa tukea kouluissa käytettäville vähärasvaisille maitotuotteille.

EU maksaa tukea nyt myös rasvattomille maitotuotteille.

Unionin maatalousministerit sopivat myöhään eilen illalla, että kouluissa käytettävien maitotuotteiden tukea muutetaan siten, että myös vähärasvaiset maitotuotteet pääsevät tuen piiriin.

Vanhan järjestelmän aikana Suomi sai koulumaidon tukina noin 20 miljoonaa markkaa vuodessa. Suomi oli kuitenkin tyytymätön järjestelmään, jossa korkeimmat tuet maksettiin vain täysrasvaisille tuotteille.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.