Naudanlihalle yhtenevät merkinnät EU:ssa

Naudanlihan merkinnät yhtenäistetään EU:n alueella ensi vuoden alusta lähtien. Myös Suomessa on annettu merkinnöistä asetus. Kaikessa kaupan olevassa naudanlihassa on jatkossa ilmoitettava erikseen naudan syntymä-, kasvatus- ja teurastusmaa tai yksi alkuperämaa, jos nauta on syntynyt, kasvatettu ja teurastettu yhdessä maassa.

Merkintöjen perusteella liha pystytään jäljittämään yksittäiseen nautaan saakka. Tiedot ovat jo nyt suomalaisissa naudanlihan myyntipakkauksissa, mutta asetus muuttaa jonkin verran tietojen merkintätapaa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.