Naudanlihan korkea hinta lisää broilerin ja sian kysyntää

Naudan sisäfileen hinta on noussut alkuvuoden aikana useita kymmeniä prosentteja. Välillä hinta on hiponut 50:tä euroa kilolta. Sisä- ja ulkofileen sekä entrecoten saatavuudessa on ollut ongelmia. Korkea hinta ja saatavuusongelmat ovat lisänneet sianlihan ja etenkin broilerin suosiota, kerrotaan Ruokakeskosta ja Lihatukku Veijo Votkinista.

Pääsyynä hinnan nousuun on EU-komission tammikuinen päätös rajoittaa brasilialaisen naudanlihan tuontia, koska tilat eivät pysty vastaamaan EU:n laatuvaatimuksiin. Vielä tammikuussa nautaa tuli 10000 brasilialaiselta tilalta, nyt niitä on vain noin 100.

Kotimaisen naudan tuotanto ei riitä kattamaan kaikkea kysyntää. Viime vuonna Suomessa tuotettiin Suomen Gallup Elintarviketiedon mukaan 87 miljoonaa kiloa naudanlihaa. Kulutus oli 10 miljoonaa kiloa enemmän.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.