Naudanlihasta pulaa - lihan hinta nousussa

Juuri kun suomalaiset availevat grillikautta, naudanlihan saatavuuden kanssa on ongelmia. Varsinkin lihan arvopaloja on Saarioisen ja Snellmanin mukaan varastoissa nyt poikkeuksellisen vähän.

- Meillä on tällä hetkellä Suomen varastoissa naudanlihaa yhteensä noin 2 miljoonaa kiloa, ja se on historiallisesti erittäin alhainen taso, kertoo Snellmanin Lihanjalostuksen myynti- ja markkinointijohtaja Peter Fagerholm.

Toistaiseksi ruokakaupoilla on riittänyt vielä myytävää.

- Lihasta on ollut pulaa vähän. Teollisuus on leikannut tiettyjä ennakkotilauksia jauhelihan kohdalta ja myös siipikarjasta on ollut pulaa. Samalla hinnat ovat hivenen nousseet, kuvailee kauppias Matti Himberg K-citymarket Jumbosta.

Paineet naudanlihan hinnannousuun ovatkin tällä hetkellä kovat.

- Meidän arviomme mukaan hinnat nousevat tämän vuoden aikana 7-10 prosenttia, kertoo Fagerholm.

Snellmanista arvioidaan, että tilanne naudanlihan suhteen kestää ainakin syksyyn saakka, jopa kolme vuotta. Suomi tuottaa naudanlihasta itse noin 80 prosenttia, loppu tuodaan ulkomailta.

(MTV3)

Katso Pekko Ylösen juttu (Seitsemän uutiset 21.4.2011)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.