Näyttökokeet tulossa ammatilliseen koulutukseen

Ammatillisessa peruskoulutuksessa opiskelevat näyttävät vastedes osana tutkintoa osaamistaan työelämän tilanteissa.

Parturi-kampaaja työssään

Valmisteilla olevan lakimuutoksen mukaan ammattiosaamisen näyttökoe on tulossa kaikkiin ammatillisen peruskoulutuksen tutkintoihin. Jos asia etenee suunnitelmien mukaisesti, uudistus tulee voimaan vuoden 2006 elokuusta alkaen.

Opetusministeriön hallitusneuvoksen Timo Lankisen mukaan hallitus on kevään aikana antamassa esityksen lainmuutoksista, jota näytöt vaativat. Uudistus koskisi noin 120 000:ta opiskelijaa vuosittain. Niin kutsuttuja ammattiosaamisen näyttöjä suunnitellaan tehtäväksi opintojen aikana 3-5 kertaa. Pyrkimyksenä on mitata sitä, kuinka hyvin opiskelija on omaksunut opintojensa tavoitteet.

Opiskelujen päätteeksi annettava tutkintotodistus olisi vastedes kaksiosainen. Siihen kuuluisi sekä päättö- että näyttötodistus.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.