Mainos

Nelivuotias puoli tuntia jäiden alla hukuksissa – yli viikkoa myöhemmin onnellinen loppu

Poliisi on päättänyt Karjaalla 3. helmikuuta pulkkamäessä tapahtuneen onnettomuuden tutkinnan

4-vuotias poika oli ollut isänsä kanssa laskemassa mäkeä Pumppulahden rannalla, kun poika oli liukunut jäälle ja siitä vielä avoveteen.

Isä oli heti juossut poikansa perään ja hyppäsi jokeen pelastamaan poikaansa. Joessa oli tapahtumahetkellä erittäin kova virtaus, eikä isä yrityksistä huolimatta saanut poikaansa pelastettua, vaan oli itse lähellä hukkua.

Lähistöllä kävellyt vuonna 1961 syntynyt naishenkilö oli kuullut miehen avunhuudot ja kiirehti paikalle. Nainen sai autettua miestä tekemällä takeista köyden. Pintasukeltajat saapuivat nopeasti paikalle ja saivat miehen pelastettua vedestä.

Pelastussukeltajat löysivät pojan arviolta 70 metrin päästä jään alta liukumispaikalta. Poika oli ollut veden varassa noin puoli tuntia. Elvytystoimenpiteet aloitettiin heti.

Poika kuljetettiin lastenklinikalle Helsinkiin, josta hänet kotiutettiin eilen. Poliisin saamien tietojen mukaan pojan kunto on tällä hetkellä hyvä.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.