Neljä vastaanottokeskusta lakkautetaan, tilalle vuokra-asumista

Neljä turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskusta lakkautetaan, kertoo sisäministeriö. Lakkautettavina ovat Helsingin Punavuoren yksikkö, Kontiolahden vastaanottokeskus ja ryhmäkoti Parkki sekä Kontionimen vastaanottokeskus Pohjois-Karjalassa.

Lisäksi Turun Paimion vastaanottokeskus lopettaa toimintansa jo tämän vuoden lopussa.

Turvapaikkaa hakeneiden määrä on tippunut kolmanneksen viime vuodesta. Alaikäisten ilman huoltajaa saapuneiden hakijoiden määrä on alentunut yli puolella. Kaikkiaan turvapaikkaa hakevien määrän arvioidaan jäävän noin 3000:een tänä vuonna.

– Henkilöstön kannalta tällaiset päätökset ovat ikäviä, mutta taloudellisesti ylikapasiteetin ylläpitäminen ei ole mahdollista, sanoo sisäministeri Päivi Räsänen (kd.).

Tavoitteena on siirtyä vastaanottokeskusten sijaan vuokra-asuntojen käyttöön päätöstä odottavien turvapaikanhakijoiden asuttamisessa.

Lakkautettavien vastaanottokeskusten on suljettava ovensa ensi kesäkuun loppuun mennessä.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.