Neljäsluokkalaiset arvioivat: "Presidentti on kiva heppu"

Koululaisten kyselytunnilla Helsingin nelosluokkaiset antoivat hyvän arvosanan tasavallan presidentille.

- Hän on rauhallinen, tyyni ja hyvä presidentti, Porolahden peruskoulun 4-luokkalaiset arvioivat Suomen päämiestä, kun Sauli Niinistö tapasi torstaina koululaisia Tamminiemen museossa.

- Hän on kiva heppu. Hän osaa ottaa myös iisisti, eikä ole koko ajan niin vakava, yksi oppilaista luonnehti tunnin keskustelutilaisuuden jälkeen.

Koululaiset kysyivät mitä presidentti tekisi, jos sota syttyisi. Niinistön mielestä sellainen tilanne ei ole näköpiirissä.

Niinistöltä kysyttiin myös mikä on ollut hänen vaikein kokemuksensa, johon presidentti vastasi vain lyhyesti, että valitettavasti niitä on sattunut myös hänelle.

Lapsia kiinnosti myös Niinistöjen koiran Lennun kuulumiset sekä jääkö presidentille työn vuoksi lainkaan vapaa-aikaa.

Lopuksi presidentti tenttasi lapsia omilla kysymyksillään, jotka käsittelivät harrastuksia, suosikkiaineita ja Suomen pääministerin nimeä.

Suurin osa lapsista tiesi oikean vastauksen.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.