Nettikansa ärsyyntyi – kaupunki kielsi lasten luistinradan Vantaalla

Vantaan Kilterinmäen epävirallinen luistelurata kuumentaa tunteita sosiaalisessa mediassa. 

Kilterinmäen asukkaat ovat jo useana talvena jäädyttäneet talojen välissä sijaitsevan leikkialueen nurkkaan pienen luistinradan, jota on ylläpidetty talkoovoimin. Vantaan Sanomien blogi kertoo, että kaupunki on nyt kieltänyt radan.

Kielto on kirvoittanut Facebookissa ja Twitterissä kipakkaa palautetta liian pitkälle menevästä byrokratiasta.

- Aina riittää uunoja, jotka huolimatta auratuista penkoista jään reunoilla, ei tunnista luistinrataa "jalkapallokentästä" ilman kylttiä "Luistinrata, jalkapallon pelaaminen kielletty", Facebookissa ihmetellään. 

- Uutta tilalle. Tuntuu ihan järjettömältä ettei saa tehdä! Kyltti laitaan, että kukin kaatuu ja loukkaa itsensä omalla vastuullaan. Koskee myös paikallisia päättäjiä.

- Pitäisikö oikeasti huolestua siitä että Suomessa on julkinen terveydenhuolto ja/tai kaupunkien kunnossapitovastuu, jos se johtaa yhä useampiin "Me maksamme sairauskulut, joten me saamme myös kieltää kaiken mahdollisesti vaarallisen"-perusteluihin?, kysellään Facebookissa.

Vantaan viherkunnossapitopäällikkö Pirjo Kosonen perustelee kaupoungin asettamaa kieltoa kuluttajaturvallisuuslailla.

- Tämä ryhmä ihmisiä haluaisi jäädyttää muutaman neliön kokoisen alueen keskelle puistoleikkipaikkaa. Siihen ei valitettavasti voin antaa lupaa.

"Lakia ja määräyksiä on noudatettava"

Kosonen sanoo, että kentästä on kuvia viimetalvelta, jossa luistinradan päällä on lumipeite. 

- Jos siihen joku kävelee ja siellä on liukas jää alla, niin me ei valitettavasti voida turvallisuusperustein antaa lupaa. Jos kysymyksessä olisi puistokenttä, niin voisimme sitä harkita, mutta ei keskelle puistoleikkipaikkaa. Alue on niin pieni, ettei sille mahtuisi puistokenttää.

Kososen mukaan virkamies ei voi katsoa läpi sormiensa minkäänlaisissa tilanteissa. 

-  Meidän on noudatettava lakia ja määräyksiä. Me emme voi vaarantaa puistonkäyttäjien turvallisuutta.

Varoituskyltti ei riitä luvan saamiseksi

Pirjo Kosonen muistuttaa, että myöskään Ei talvikunnossapitoa -kyltti ei riitä luvan saamiseksi. 

- Kyltti on pelkkää informaatiota käyttäjille. Vastuu liukastumisista jäisi jäädyttäjälle. Pahimmassa tapauksessa kaatumisesta voi seurata sairaslomaa, työkyvyttömyyttä ja pysyviä vammoja. Tällöin korvausvastuu voi nousta jopa kymmeniin tuhansiin euroihin, eikä tällaisesta usein olla valmiita ottamaan vastuuta. 

Kosonen neuvoo asukkaita olemaan asiasta yhteydessä kiinteistön isännöitsijöihin.

- Mahdollisuutta pienelle yksityiselle luistinradalle voisi tiedustella isännöitsijöiltä, sillä piha-aluetta eivät koske yleisien alueiden, kuten katujen ja puistoalueiden säännöt. Jokainen kiinteistö voi omalla valvonnalla, ohjeistuksella ja arvioinnilla pohtia riskejään toisella tavalla. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.